Hunajainen possu-lanttupata

Päädyin ostamaan HK:n uusia rypsipossu viipaleita ja mietin, että mitä kummaa niistä voisin tehdä. Halusin jonkin vaivattoman ruuan ja mietin jonkinlaisen padan tekemistä. Sitten oli seuraava ongelma, että mitä kummaa minä sinne pataan laitan kaveriksi possulle? Lanttu ja possu on minusta jotenkin hyvä ja erottomaton yhdistelmä, niin päädyin siihen. Halusin heittää pataan myös toista lempijuurestani eli palsternakkaa. Kuta kuinkin näin syntyi tämä talvinen herkku. Lisäkkeeksi passaa mainiosti keitetyt perunat tai riisi tai perunamuusi, jota meillä tämän kaverina tarjoiltiin.

Ohje 4 annosta

  • 1 rs (300g) HK rypsipossu viipaleita
  • 8 pientä shalottisipulia
  • 1 (nurkin kokoinen) lanttu
  • 300 g palsternakkaa
  • 4 kynttä valkosipulia
  • öljyä
  • suolaa
  • mustapippuria
  • 1 rkl hunajaa
  • 2 rkl sinappia
  • 1 rkl lihafondia
  • 3 dl vettä
  • 2 dl kolmen juuston kermaa (valio)

Paloittelu juurekset kuutioiksi. Kuori ja leikkaa sipulit neljään osaan. Kuori valkosipuli ja hienonna pieneksi. Kuulota sipulit pannulla, samoin juureskuutiot. Ota lihoihin väriä pannulla, mutta ei tarvitse paistaa kypsäksi asti. Laita uunin kestävään pataan (mielellään kannellinen) pohjalle juureskuutiot, sipulit ja niiden päälle lihapalaset. Rouhi perään suolaa myllystä. Kaada paistinpannulle kermapurkki ja 3 dl vettä, mausta hunajalla, sinapilla, pippurilla ja fondilla. Lisää myös suolaa (kastike saa olla melko suolainen, sillä kasviksissahan ei ollut yhtään suolaa, ja ne kypsyvät uunissa). Kuumenna kastike kiehuvaksi ja kaada pataan. Kastikkeen tulisi peittää juuri ja juuri padan ainekset, tarvittaessa voit lisätä hieman kiehuvaa vettä. Laita pata uuniin 175 astetta ja ainakin 1 1/2 tuntia. Pidä kansi padan päällä koko kypsennyksen ajan, tarkista välillä nesteen määrää, ettei pata pääse kuivumaan. Itse lisäsin kypsennyksen aikana kerran 3 dl kiehuvaa vettä pataan. Pata on kypsää, kun kasvikset ovat pehmeitä ja liha mureaa.

Kommentoi