Kananpoika-couscous salaattia

Tätä herkkua sain usein yhdessä kyläpaikassa yläasteaikoinani. Silloin tosin söin tätä ruokaa ketsupin kanssa (???), nykyisin olen ymmärtänyt olla pilaamatta ruuan muita makuja ketsupilla. Tämä on siitä kätevä eväs, että se on ihanaa lämpimänä, mutta maistuu hyvälle myös kylmänä seuraavana päivänä. Tätä onkin kätevää tehdä kerralla isompi määrä, jolloin siitä riittää vaikka seuraavaksi päiväksi töihin. Yrttejä voi käyttää oman makunsa mukaan, minä laitoin tähän omia lemppareitani.

4-6 annosta

  • 300 g broilerin fileesuikaleita
  • 2,5 dl couscousia
  • 3 dl kiehuvaa vettä
  • 1/2 punasipulia
  • 1 keltainen paprika
  • 1/2 kurkku
  • 4 luumutomaattia
  • nippu ruohosipulia
  • reilu kourallinen kanelibasilikaa
  • 1 tuore punainen chili siemenet poistettuna
  • 1 luomu sitruunan mehu ja raastettu kuori
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 2 tl balsamicoa
  • suolaa
  • mustapippuria

Ruskista kanapalaset ja turvota couscoussuurimot kiehuvassa vedessä (paketin ohjeen mukaan). Kuutioi vihannekset ja poista tomaateista siemenet (tulee litskaa salaattia). Hienonna yrtit ja chilipalko. Sekoita öljy ja balsamico, sitruunanmehu ja raastettu kuori, sekä suola ja pippuri couscousin joukkoon. Mausta kanasuikaleet suolalla ja pippurilla. Sekoita ainekset sekaisin isossa kulhossa ja tarjoile.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *