Makkaragratiini

Tämän loistavan ohjeen pongasin kummisedältäni, sillä hän oli tehnyt tätä eväsruuaksi töihin ja toi samalla minullekin ruokaa. Herkkua oli, vaikka en pidä makkarasta. Tähän tulee vielä lenkkiä, joka on suurin inhokkini ikinä. Näin sitä oppii uusia makuja…. Tuunasin ohjeen oman jääkaapin sisältöön sopivaksi – kasviksia voi vaihdella mielensä mukaan, samoin tuorejuustoa. Aikaa ruuanlaittamiseen meni 10 minuuttia – siis valmisteluun. Uunissa se oli reilun puoli tuntia. Oikeastaan paras mittari siihen on juuston kaunis ruskettuminen.

6-8 annosta

  • 3 pss (á 250 g) sekavihanneksia
  • 1 HK:n sininen
  • 1 rss aurinkokuivattutomaatti tuorejuustoa
  • 1 prk kermaa (itsellä Creme Bonjourin tomaattia)
  • vajaa 1 rs kirsikkatomaatteja
  • juustoraastetta
  • suolaa
  • mustapippuria
  • valkosipulijauhetta
  • Santa Maria Mesquite & grill maustetta

Voitelu uunivuoka ja levitä jäiset pakastevihannekset siihen pediksi. Ripottele mausteet päälle. Levitä tuorejuusto seuraavaksi kerrokseksi, tämän jälkeen ladot viipaloidut makkarat kasvisten päälle. Kaada kerma kyytiin. Lopuksi halkaise kirsikkatomaatit ja levitä ne vuuan päälle. Ripottele päälle juustoraaste. Paista uunissa vajaa 200 astetta (kiertoilma) noin puolisen tuntia, tai kunnen juusto on ruskistunut kauniisti.

Kommentoi