Borssikeitto

Tämä on yksi rakkaimmista ruuista minulle ikinä. Ensimmäisen kerran söin borssikeittoa ala-asteella kansainvälisellä ruokaviikolla. Silloin ruoka oli kamalinta, mitä tiesin. Jotakin on kuitenkin vuosien saatossa tapahtunut, sillä söisin tätä ruokaa vaikka kerran viikossa. Onneksi tämä maistuu meillä muillekin, niin saan laittaa borssia ihan niin usein kun haluan. Muutenkin slaavilaiset ruuat ovat mieleeni. Borssikeittoon kuuluu ehdottomasti smetana ja lihana voi käyttää vaikka nakkeja, mutta itse tykkään laittaa jauhelihaa. Kasvisversio syntyy kätevästi korvaamalla lihan esimerkiksi kypsillä kidneypavuilla. Ne kannattaa kuitenkin lisätä ihan kuumennuksen lopuksi ja antaa sen jälkeen sopan vain hitusen kiehahtaa.

5 annosta

  • 300g valkokaalia
  • 300g punajuurta
  • 2 keskikokoista porkkanaa
  • 1 iso sipuli
  • 2 rkl tomaattipyrettä
  • 1 rkl punaviinietikkaa
  • 1 tl suolaa
  • 5 maustepippuria
  • (mustapippuria)
  • 1 laakerinlehti
  • 1 l lihalientä + 1/2 l vettä
  • 400 g jauhelihaa

Kuori ja pilko kasvikset. Oikeasti borssissahan kasvikset ovat raasteena, mutta minä vain pilkon punajuuret ja porkkanat pieniksi ja suikaloin kaalin. Kuullota kasviksia hetki voissa kattilan pohjassa. Lisää etikka ja tomaattipyre. Lisää joukkoon maustepippurit ja laakerin lehti, sekä lihaliemi ja vesi. Anna kiehua hiljalleen kannen alle n. 1 h. (Itse kaivelen puolivälissä tuntia maustepippurit pois, sillä en pidä niiden mausta juurikaan. Samalla lisään keittoon rouhittua mustapippuria.) Lisää tämän jälkeen ruskistettu jauheliha ja anna vielä poreilla puolisen tuntia kannen alla. Poista laakerinlehti ja tarjoa smetanan kanssa.

Kommentoi