Broileri-aprikoosipiirakka

Suolaiset piirakat ovat yksi lempileipomuksistani ja uusia rerseptejä on kokeiltava aina niiden eteen sattuessa. Tämän broileripiirakan ohjeen löysin Valion sivuja selaillessani. Tietenkin sitä hitusen vielä omaan tapaani muokkasin. Piiras on loistava vierestarjottava kahvin kanssa ja toimii hätätilanteessa lounaana salaatin kanssa tai iltapalana teen seurassa. Toki nämä piirakat eivät ole ikinä sieltä kevyemmästä päästä. Varsinkin pohjat ovat ongelmallisia, sillä niihin tuppaa aina tulemaan isot määrät voita tai kuten tässä voita ja juustoa. Jos jollain on sukan varressa kevyempi piirakan pohja, niin ilolla otan vastaan reseptivinkin. Ohjeen aprikoosit voi korvata persikoilla, mutta maku muuttuu aika paljon, sillä aprikoosit ovat hieman happamampia ja tuovat […]

Jauhelihatäytteiset enchilladat

Viime aikoina on kiire ja täydet työviikot näkyneet meidän perheen keittiössä. Aika usein tulee pyöritettyä niitä samoja ruokia, jotka ovat täälläkin vilahdelleet. Tosin mitä vanhemmaksi sitä tulee, sitä enemmän olen alkanut tykkäämään tavallisista ja perinteisistä ruuista ja turha hienostelu on jäänyt pois. Jauhelihakastike ja karjalanpaisti nyt vaan sattuvat olemaan niitä herkkuruokia. Kuitenkin tex-mex ruoka on poikkeus. Tex-mex aiheinen ruoka on ollut minun makuuni ensipuraisusta saakka. Aika usein itsekkin sortuu tekemään niitä perinteisiä tortilloja, mutta nyt päätin kokeilla kotona näitä uunissa valmistettavia enchilladoja. Täytteeksihän näihinkin kelpaa melkein mikä tahansa mitä kotoa löytyy. Muistelen joskus tehneeni samankaltaista ruokaa, mutta kana-ananastäytteellä. Tämä ruoka […]

Jauhelihapasta

Jauheliha on arkena varsin toimivaa nopeutensa ja helppoutensa takia. Henkilökohtaisesti se on myös yksi lempi raaka-aineistani, sillä se tapuu niin moneksi. Ehkä siitä ei gourmetruokaa kokkailla, mutta meidän talouteen maistuvaa kotiruokaa ainakin. Itse hankin jauhelihani yleensä vähärasvaisena, ihan jo senkin takia, että muutoin jauheliha ui pannulla sulaneessa rasvassa ja painohävikki on paljon suurempi. Joissakin jauhelihoissa jopa 20 prosenttia on rasvaa. Tällöin tulee loppujen lopuksi edullisemmaksekin ottaa se vähärasvaisempi vaihtoehto. Tykkään ostaa jauhelihani myös mahdollisimman tuoreena, eli hankin sitä usein Savo-Karjalan lihakaupasta. Toki kaupan vakuumiin pakatutkin käyvät, mutta eron oikeasti huomaa laittaessa ruokaa. Tiskistä ostettu jauheliha on oikeasti tuoreesta lihasta jauhettua, […]

Jauheliha-bataattivuoka

Talvi on tulossa ja sen myötä myös juurekset. Jotenkin miellän ne enemmän talvisiksi ja syksyisiksi, kuin kesäherkuiksi. Ehkäpä se johtuu siitä, että kesällä on kaikkea muuta tuoretta ja ihanaa syötävää ja nämä paremmin säilyvät yksilöt jäävät väkisinkin talven varalla. Tänään surffailtiin isännän kanssa Valio Windows kahdeksalle tekemässä reseptiohjelmassa ja löysimme tämän ohjeen. Nämä samaiset ohjeet löytyvät kyllä verkostakin. Bataatti on ihanan pehmeän makuinen mukula ja monen mielestä se on yksinään jopa liian makean makuinen. Itse kuitenkin pidän tästä juureksesta juuri tämän ominaisuuden takia. Yhdistämällä siihen vielä hieman chiliä, niin saa todella toimivan makuyhdistelmän. Tässä ruuassa on kuitenkin vain perusmakuja ja […]

Tomaattinen kikhernepata

Minulla on näköjään huomaamattani menossa lihaton lokakuu täällä blogissa. Täytynee lukijoille korjata, että kyllä niitä liharuokiakin vielä tulee. Olen vain jumiutunut syömään jauhelihakastiketta ja kanawokkia melkeinpä vuoropäivin. Molemmat on jo täällä kertaalleen julkaistu. Uusien reseptien metsästys on koko ajan työn alla. ”Valitettavasti” olen nyt viihtynyt näiden kasvispainotteisten reseptien seurassa jo hyvin tovin. Tämä alla oleva resepti on peräisin Kath eats real food blogista. Muuntelin lähinnä cupit grammoihin ja korvasin muutaman raaka-aineen omasta jääkaapista löytyville aineksilla. Suosittelen lämpimästä käyttämään kuivattuja kikherneitä, vaikkakin kovin hitusen työläitä (8 tuntia liotusta ja tunnin keittäminen), mutta ovat vain niin paljon edullisempia kuin purkissa olevat. Keitän kerralla […]

Kasvis-pasta salaatti

Taas oli aika laittaa töihin eväitä ja tällä kertaa piti tehdä hieman isompi satsi ruokaa kerralla. Salaatit ovat minusta mainiota eväsruokaa ja niiden kuljettaminen on helppoa. Lisäksi ne eivät tarvitse lämmitystä. Innoitusta hain tähän ruokaan resepteistä, mutta lopputulos on oikeastaan oman pään tuotos. Hieman siihen halusin hakea välimerellisiä makuja fetan ja kalamata oliivien avulla. Tätä salaattia täytyy ehkä täydentää vielä jollakin proteiinin lähteellä, jotta se täydellisesti tyydyttää minun eväiden vaatimustason. Maku oli kyllä kohdillaan. Itse tykkään pakata eväät jo valmiiksi annoksiksi, sen takia tämä(kin) eväs on kuvattu maailman parhaissa eväsrasioissa (suoraan Ikeasta). 4 annosta 200 g kesäkurpitsaa 110 g täysjyvä […]

Porkkanaiset pellavansiemensämpylät

En ole pitkään aikaan tehnyt itse leipää ja nyt innostuin sunnuntai illan iloksi leipoa meille tuoretta leipää. Minusta sämpylät ovat kaikkein helpoimpia leivottavia ja maistuvat aivan varmasti. Sämpylä taikinaan voi oikeasti laittaa aivan mitä tahansa kaapista löytävää. Kaikenlaiset raasteet juureksista tai kasviksista sopivat oikein hyvin. Kannattaa kokeilla myös erilaisia pähkinöitä rouhittuna ja siemensekoituksia tai kuivattuja pilkottuja hedelmän palasia. Leipätaikinaa voi myös maistaa esimerkiksi fenkolilla tai aniksella, mutta henkilökohtaisesti en ole tästä ihan hirveän innostunut. Siirappia saatan kyllä lurauttaa taikinaan. Tänään meidän talouden sämpylätaikinaan eksyi porkkanaraastetta ja pellavan siemeniä. 13 sämpylää 300 g porkkanaa raastettuna hienoksi 4 dl vettä 1 pss […]