Broilerisalaattia broilerinjaloista

Olen yrittänyt opetella syömään broilerista muitakin osia kuin vain rintafilettä. Edelleenkin on hankalaa, jos lautasella on kokonainen jalka. En tiedä, mikä siinä on niin kamalaa. Jalat olisivat kuitenkin varsin edullisia arkikäyttöön. Toki jalat ovat rasvaisempia kuin rintafile, mutta kun jättää nahkan syömättä, niin rasvaprosentin ero ei ole niin valtava. Nyt olen onnitunut syömään jalkoja siten, että valmistan ne etukäteen ja käytän vain lihan niistä ruokaan. Nin ollen ne luut ja muut klöntit eivät missään nimessä ole lautasellani, enkä joudu tekemään kovin suurta ajatustyötä näiden osien suhteen. Tällä kertaa tein broilerin koipireisistä salaattia. Aikaa tähän kuluu aika paljon enemmän kuin jos käyttäisi valmiita suikaleita tai rintafilettä. Maku on kuitenkin aivan erilainen ja lihasta tulee paljon pehmeämpää ja mureampaa tällä tavoin valmistettuna. Lihat voi valmistaa vaikka edellisenä päivänä ja käyttää sitten tarpeen tullen muutaman päivän sisällä. Toki kypsän lihan voi myös pakastaa.

Broilerisalaatti

3 annosta

  • 3 isoa broilerin koipireittä
  • valintasi mukaan erilaisia salaatteja yhteensä n. 100g (tässä jääsalaattia ja tuoretta pinaattia)
  • 1 punasipuli
  • 1 rss kirsikkatomaatteja
  • 150 g kurkkua
  • 100 g valitsemaasi juustoa (itse käytin leipäjuustoa)
  • 1 rkl balsamicoa
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • suolaa
  • mustapippuria
  • paprikajauhetta
  • lehtipersiljaa
  • ruohosipulia

Paista ensin jalat uunissa. Laita raa’at jalat uunivuokaan ja kypsennä paketin ohjeen mukaan. (Yleensä aikaa menee noin 1 h). Pilko sillä aikaa kasvikset valmiiksi kulhooon. Kun lihat ovat kypsiä, anna niiden hetken aikaa jäähtyä. Poista lihoista nahka, luut jä jänteet. Revi liha pieniksi paloiksi. Sekoita lihan joukkoon sitruunamehu, oliiviöljy, balsamico, mausteet ja hienonnetut yrtit. Anna tekeytyä hetken aikaa ennen syömistä. Kokoa salaatti lautaselle – alle salaattia ja päälle kasa broileria. Tarjoile hyvän leivän kaverina.

Kommentoi