Kukkakaalicurry

Kasvisruoka on viime aikoina kiinnostanut minua kovasti. Pidän paljon kasvisruuasta ja teenkin usein itselleni kasviruokaa töihin evääksi. Tämäkin curryruoka on minun eväsruokaani iltavuoroon. Kasviksistahan voisi hauduttaa vaika minkälaisia patoja, mutta jostain syystä viime aikoina nämä itämaiset maut ovat olleet mieleeni. Ehkä menen näissäkin asioissa hyvin kausiluontoisesti. En ole mikään valtavan tulisin ruuan ystävä, sillä mielestäni liika tulisuus vie ruuasta kaiken muun maun. Hitunen saa potkua ruuassa olla, mutta kyllä siitä täytyy vielä kyetä raaka-aineetkin maistamaan. Tähän ruokaan voi jokainen itse säätää tulisuusasteen. Toimii hyvin mietona ruokana, että tulisempanakin. Usein teen ruuasta mietoa ja lisään hitusen vahvaa chilikastiketta annokseeni ruokaillessani. Tämän ruuan lisäkkeenä toimii parhaiten riisi ja vielä kun saa kylkeen makeaa mangochutneyta ja maustamatonta jogurttia taittamaan makuja, on ateriaelämys valmis. Haluan painottaa, että en ole mikään itämainen kokkaaja, joten tämäkin ruoka on ”muka”-intilaista. Ruokaan voi käyttää myös tuoretta kukkakaalia.

Kukkakaalicurry

3 annosta

  • 1/2 tl kuminan siemeniä
  • 1/2 tl jauhettua korianteria
  • 30 g mantelilastuja
  • 1 punainen tuore chili
  • 1 rkl rypsiöljyä
  • 1 tl inkivääritahnaa (voit käyttää myös tuoretta)
  • 2 valkosipulin kynttö kuorittuna
  • 1 tl currytahnaa
  • 1 tl savustettua paprikajauhetta (tavallinenkin käy)
  • tuoretta korianteria maun mukaan
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 1 iso sipuli hienoksi hienonnetttuna
  • 2 dl kookosmaitoa (käytin 6 % rasvaa sisältävää)
  • 200 g tomaattimurkaa
  • 3 dl vettä
  • 450 g kukkakaalia
  • suolaa
  • mustapippuria

Aloita jauhamalla mantelilastut, kuminan siemenet, paprikajauhe ja kiroanteri morttelissa tahnaksi. Kuumenna pannussa öljyä, kuullota sipuleita, inkivääriä, chiliä ja valkosipulia öljyssä. Lisää matelitahna ja tomaattipyre, sekä currytahna. Anna makujen syventyä muutaman minuutin ajan. Lisää kukkakaali ja sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon tomaattimurska, vesi ja kookosmaito. Anna curryn muhia kannen alla miedolla lämmöllä noin puolisen tuntia. Mausta suolalla ja mustapippurilla, sekä hienonnetulla korianterilla. Tarjoile riisin kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *