Broileripastaa uunissa

Olen yrittänyt karsia pastaa ruokavaliosta, mutta edelleen sitä tulee silloin tällöin valmistettua. Itse nautin pastani mieluummin gluteiinittomana, joten meillä pasta ruuat kokkaillaan tästä syystä kahdessa astiassa. Tämän ruuan alkuperäinen ohje on peräisin Valion sivuilta, tuunailin kuitenkin omaa ruokaani sopimaan paremmin omaan ruokavaliooni, mm. vähentämällä pastaa ja lisäämällä kasvisten määrää. Tämä ruoka on mitä mainioin ruoka nopeasti valmistuvaksi arkiruuaksi. Lisäksi tämänkaltaisten ruokien helppous piilee siinä, että samalla kerralla tulee isompi satsi ja ruokaa riittää työpäiville lounaaksikin. Kasvikset voi ruokaan valita itse ja käyttää raakoja tai pakasteversioita. Minä laitoin nyt pakastimesta, sillä se helppoa ja nopeaa. Pakastekasviksissa kannattaa kyllä harjoittaa hintavertailua, muutoin […]

Parempi jauhelihakiusaus

En suoraan sanottuna ole perunan ystävä, enkä oikeastaan perunalaatikonkaan. Jos mahdollista, niin syön ruokani ilman perunaa tai korvaan sen kasviksilla. Nyt kuitenkin päädyin kokeilemaan perunaa, sillä onhan se aikojen kuluessa kiinteästi kuulunut suomalaiseen ruokakulttuuriin. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että perunassa ei vain ole oikeasti mitään hyvää (no, kohtuullinen kaliumin lähde, jos tarkkoja ollaan). Oikeastaan se on tyhjiä kaloreita ja ei maistu millekään. Se kuitenkin on edullista ja kuuluu monen suomalaisen jokapäiväiseen ruokavalioon. Halusin myös jälleen kerran kokeilla, josko se peruna maistuisi minullekin muiden ainesten seassa. Löysin valion sivuilta kiusauksen ohjeen, jota päätin kokeilla. Tuunasin ohjetta hieman mausteiden osalta. Kokeiluni oli […]