Keväinen kanawokki

Pidän kanasta, erityisen paljon jopa. Oikeastaan söisin kaikkein mieluiten juuri kanaa. Broilerissa houkuttelee nopeus ja helppous. Se on myös helposti varioitavissa vaikka mihinkä ruokaan. Broileri on erinomaista arkiruokaa, sillä lähes jokainen broileriruoka valmistuu nopeasti tai ainakin melko nopeasti. Tämä on myös sellainen nopea arkiruoka. Wokit ovat siitä kiitollisia, että niihin voi laittaa oikeastaan mitä vain kaapista sattuu löytymään. Siihen voi myös mukavasti hyödyntää sesongin raaka-aineita kuten minäkin tällä kertaa tein. Minulla broilerit olivat valmiiksi paistettuna, joten ruoka syntyi vielä entistä nopeammin. Minä tarjoilin wokkini paistetun kanamunan ja sriracha chilikastikkeen kanssa. Soosin takia en lisännyt wokkiin erikseen potkua. Toki jos tykkää tulisesta, niin kannattaa pilkkoa wokin sekaan tuoretta chiliä oman tulisuusasteen mukaan. Jamie Oliverin Kätevä kokki kirjassa on tämän wokin kaltainen luomus, josta otin vaikutteita tähän ruokaa. Loppujen lopuksi yhteistä ruuilla on loppujen lopuksi kananmunat. Tämä wokki toimii mainiosti myös, jos vaihdat broilerin tofuun tai katkarapuihin. Katkarapuversioon lisäisin hitusen kalakastiketta antamaan makua.

Broileriwokki

4 annosta

  • 300 g varhaiskaalia
  • 1 iso sipuli (jos saatavilla kevätsipulia, käytä sitä muutama varsi)
  • 1 (300 g) kesäkurpitsa
  • 1 iso punainen suippopaprika
  • ½ rs tuoreita herkkusieniä
  • 1 pss täysjyvänuudeleita (Mama – säästä mausteet)
  • valkosipulia maun mukaan
  • reilu 1 tl inkivääriä raastettuna
  • 2 rkl seesamiöljyä
  • kookosöljyä paistamiseen
  • 400 g broilerin filettä
  • 4 kananmunaa
  • mustapippuria
  • suolaa

Suikaloi ensin kasvikset. Ruskista kanapalasia wokkipannussa kookosöljyssä. Sekoita joukkoon inkivääri ja valkosipuli raasteet. Lisää tämän jälkeen kaikki kasvikset pannuun. Mausta suolalla ja pippurilla. Wokkaa niin kauan, että broilerit ovat kypsiä. Kasviksiin saa jäädä hieman pureskeltavaa. Paista tällä aikaan kananmuna jokaiselle ruokailijalle. Kun wokki on lähes valmista, sekoita joukkoon seesamiöljy. Öljy ei juurikaan kestä kuumentamista, joten tämän jälkeen wokki on valmista syötäväksi. Mikäli sinulle on seesaminsiemeniä voi niitä myös paahtaa wokin joukkoon muutaman ruokalusikallisen.

 

 

Kommentoi