Gluteeniton tomaatti-mozzarellapiirakka

Tomaatti ja mozzarella ovat viime aikoina olleet hyvin vastustamaton makupari. Päädyin paistamaan suolaista piirakkaa, kun ystäväni oli tulossa meille kahville. Oikeastaan ei kovinkaan kauaa tarvinnut miettiä, että mitä laittaisin piirakan täytteeksi. Toki tähän aikaan vuodesta tomaatit eivät ole niin mehukkaita kuin kesällä eivätkä valitettavasti yhtä kauniin punaisiakaan.

Olen tehnyt aikaisemminkin tämän pohjan ohjeella piirakkaa. Nyt kuitenkin kokeilin maitorahkaa taikinaan ja hyvin toimi sekin. Tämä on oivallinen ja nopea perustaikina kaikenlaisiin suolaisiin piirakoihin. Jauhoja vaihtelemalla saa erilaista makua pohjaan. Kannattaa kokeilla osaksi jauhoista esimerkiksi kaura- tai tattarijauhoa. Osan jauhoista voi korvata myös kaurahiutaleilla. Ohjeesta tulee puollikkaan uunipellin kokoinen piirakka, eli ainekset kaksinkertaistamalla syntyy pellillinen piirakkaa.

Tomaatti-mozzarellapiirakka

Pohja:

  • 150 g maitorahkaa
  • 100 g voita
  • 2 dl gluteenitonta jauhoseosta (minulla tässä Semper Grow Mix)
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1/2 tl suolaa

Täyte:

  • 5 luumutomaattia (tavallisetkin käy, mutta luumutomaatit ovat kiinteämpiä)
  • 1 pallo mozzarellaa
  • pari kourallista tuoretta pinaattia (kokeile myös rucolaa)
  • 2 dl ruokakermaa
  • 2 kananmunaa
  • mustapippuria
  • suolaa
  • oreganoa

Aloita pohjan teosta. Sekoita pehmeä voi ja rahka keskenään. Lisää joukkoon jauhot, johon on sekoitettu leivinjauhe ja suola. Painele taikina voidellun piirakkavuuan pohjalla tasaiseksi. Viipaloi tomaatit ja asettele ne kauniisti pohjan päälle. Ripottele päälle pinaatti, sekä mustapippuri. Sekoita kerma ja kananmunat keskenään ripeästi vatkaten. Sekoita joukkoon suolaa ja oreganoa. Kaada seos piirakan päälle. Revi mozzarella murusiksi piirakan päälle. Paista uunissa 200 asteessa non puolisen tuntia.

Kommentoi