Proteiinipannarit

Jokainen vähänkään hyvinvointi- tai fitnessblogeja lukeva, ei ole voinut välttyä tältä kyseiseltä lettuohjeelta. En tosiaankaan tiedä, mikä tai kuka on alkuperäisen idean takana, sillä ohje on ollut useissa blogeissa ja viimeisempänä bongasin sen myös Pinterestistä. Eli siis banaanista ja kananmunista tehdyt ”letut”. Aivan nämä eivät tietenkään maistu tavallisilta letuilta, mutta hieman rakenne lettua muistuttaa. Aluksi arvelin, että kananmunan maku paistaa letuista liiaksi läpi, mutta itse asiassa niin ei ollut lainkaan. Mielestäni oikein mukava vaihtoehto aamupalaksi tai välipalaksi. Itse söin omat lettuni sulatettujen pakastemarjojen kanssa, joihin sekoitin hieman vaniljalla maustettua nestemäistä steviaa ja marjojen päälle lapioin vielä paksua maustamatonta jogurttia (Lidlin […]

Banaani-valkosuklaa neliöt

Minusta banaani sopii todella hyvin leivontaan. Se tuo ihanan kostea rakenteen kakkuihin ja piirakoihin, sekä myös omanlaista makeutta. Toki olisi parasta käyttää aina mahdollisimman kypsiä (mustia) banaaneja, sillä ne toisivat parhaiten banaanin maun ja makeuden esiin. Mutta, jos banaanit eivät kuulu perusvarastoosi, voi toki kaupasta suoraan tulleita käyttää myös. Kannattaa tosin valita niitä kypsempiä versioita sitten suoraan kaupasta, eikä ottaa niitä ihan vihreimpiä yksilöitä. Tämän reseptin nappasin melkeinpä suoraan vanhasta Leivotaan -lehdestä. Itselläni tosin sattui olemaan kaapissa valkosuklaata, niin tuunasin ohjeen sillä. Neliöistä saisi paljon näyttävämpiä, mikäli ne koristelisi ennen tarjoilua. Siihen sopii mainiosti sulatettu suklaa. Itse kiikutin nämä neliöt […]

Pähkinäiset banaanimuffinssit

Maapähkinävoi… Onko minun oikeastaan tarvetta kertoa tästä reseptistä enempää? Määpähkinävoi on minun uusin intohimoni kohde. Nautin siitä ruisleivän päällä banaanin kera tai voitelen sillä päärynän palaset. Näköjään siitä syntyy myös aivan ihania muffinsseja. Tänään tipahti postiluukusta uusin Yhteishyvä, jonka ruokalehdestä tämän ohjeen bongasin. Olen jo pitkään ajatellut kokeilla yhtä keksiohjetta, johon tulee maapähkinävoita, mutta se on vain jäänyt. Tänään otin ja leivoin näitä herkkuja. Hyvin tekivät kauppansa ainakin iskän suuhun, että ehkä ne hivelevät muidenkin makuhermoja kuin vain minun. Vaihdoin raaka-aineita hieman ”parempiin” tai en minä tiedä voiko tämmöisestä nyt kovin terveellistä herkkua tulla, mutta yritys ainakin oli ainakin hyvä! […]

Pehmoiset tuorepuurot

Innostuin tuorepuuroista joskus lukiota käydessäni, sillä silloin en pitäny lainkaan ”oikeista” puuroista – vain mannapuuro ja riisipuuro kelpasivat. Näihin tuorepuuroihin sain upotettua kaurahiutaleet sellaisessa muodossa, että ne maistuivat. Nyt hiljattain Internettiä selaillessani löysin uudelleen tuorepuurot. Löysin nimittäin Kath Eats Realfood blogin, joka on pullollaan aivan ihania ruokaohjeita. Sieltä löysin myös alla olevat kaksi tuorepuuron ohjetta. Muutin mitat suomalaiseen keittiökulttuurin sopivimmiksi, mutta muutoin en ole ohjeita modannut. Puurojen päälle laitettavat lisukkeet voi toki jokainen itse määritellä. Mansikkainen tuorepuuro 1 annos 0,8 dl kaurahiutaleita 1,2 dl maitoa 1 rkl chia siemeniä (mitkä tahansa siemenet käy) 1/2 banaani 50 g mansikoita ripaus suolaa […]

Bantoffeepiiras

Olen aina halunnut kokeilla kondensoidun maidon keittämistä kinuskiksi. Törmäsinkin sitten netissä useisiin bantoffee piirakan resepteihin ja ajattelin kokeilla tätä herkkua itsekkin. Varioin reseptin itse, joten puhdas bantoffee piirakka tämä ei varmastikkaan ole. Omaan suuhun kyllä maistui hyvältä. Piirakka on valmiina varsin löysää, joten siitä on hankala eikata kauniita paloja. Makuelämykseen tämä ei vaikuttanut, mutta estetiikkaan kylläkin. Onnistuin tosin pilaamaan yhden kattilan toffeeta keitellessäni, joten varoituksen sanana voin sanoa, että kannattaa irrotella etiketti ja etiketin liimat purkista huolella ennen kattilaan upottamista, sillä lopputuloksena on muuten hyvin liimainen kattila, jonka puhdistaminen on melkoisen työlästä ja aikaa vievää… 300 g Digestive keksejä 100 […]

Appelsiininen 4-viljan puuro

Appelsiinimehu maustaa 4-viljan puuron ihanan raikkaaksi aamupalaksi. Jos aamulla tekee mieli jotakin makeaa, niin tässä on oiva vaihtoehto siihen tarkoitukseen.  Appelsiinimehun voi vaihtaa myös vaikka omenamehuun, jos ei ihan niin happamasta pideä. Toki makeuttamalla puuroa, saa myös peitettyä appelsiinin tuomaa happamuutta. Jotenkin omaan suuhun ei vaan enää sellainen superimelä istu. Tästä puurosta saa potkua pimeimpään ja harmaimpaan aamuunkin! jos ei muuten, niin ainakin se on piristävän näköinen. 🙂 Maustoin puuron kanelilla, sillä se on mielestäni aivan taivaallista banaanin kanssa. Kannattaa suosia luomukanelia, sillä se ei sisällä tavallisen kanelin tapaan lainkaan kumariinia, joka on maksatoksinen ane. Varsinkin pienten lasten ruuissa tulisi […]

Mustikka-banaanimuffinssit

Tuli hirmuinen leipomisvimma ja olin menossa yövuoroon töihin, jotenka aikaa ei päivän nukkumisen jälkeen todellakaan ollut paljoa. Muffinssit ovatkin aina yhtä nopeita leivottavia, jotenka päädyin puuhastelemaan niitä kotoa löytyvistä aineksista. Mustikka ja banaani ovat mielestäni oiva kombo, oikeastaan ihan mihin tarkoitukseen vain. Kannattaa kokeilla maustamattoman jogurtin kanssa smoothieksi pyöräytettynäkin. Ohjeesta tulee n. 20 pientä muffinssia 1 dl sokeria 2 kananmunaa 100g voita sulatettuna 1 dl maitoa 2 1/2 dl vehnäjauhoja 1 1/2 tl leivinjauhetta 2 banaania (mahdollisimman kypsiä) 2 dl mustikoita Vaahdota sokeri ja munat keskenään. Lisää joukkoon vuorotellen maito ja jäähtynyt sulatettu voi. Vatkaa joukkoon jauhot ja leivinjauhe. Tilsaa […]

Banaani-jogurtti kakku

Tätä kakkua meillä leivottiin usein jouluksi. Ohje on äidin vanhasta joululehdestä, jossa oli kuivakakkukilpailun satoa. Valehtelematta lehti oli vanhempi kuin minä ja täynnä tahroja ruuanlaiton jäljiltä. Tänään pöydällä maleksi kolme ruskistunutta banaania (omani nautin mieluiten raakana) ja keksin, että teenpäs sitä banaanikakkua. En vain löytänyt mistään sitä lehteä! Olen säilyttänyt sitä kaikki nämä vuodet ja nyt sitä ei ollut enää missään! Toivon, että se vieltä jostakin kolosta putkahtaa esiin. Aggressiivisen kuuklailun jälkeen olin melko varma, että löysin reseptin. Ainakin leivoin kakun sillä ohjeella ja se näyttää ja tuoksuu samalta. 🙂 Ohjeessa oli 3dl vehnäjauhoja ja 1 1/2 dl grahamjauhoja – […]

Banaani-meloni smoothie

Luin lomalla pitkästä aikaa Juoppohulluja ja viimeisessä osassahan Juha vetelee huiviinsa vaimokkeensa valmistamia herkkupirtelöitä ja smoothieta. Innostuin tästä ja tekaisin itselleni aamiaiseksi juotavan aamiaisen. Periaatteessahan tähän voi käyttää ihan mitä tahansa hedelmiä, marjoja ja vihanneksia, mitä nyt kotoa sattuu löytymään. Tietysti myös yrtit käyvät hyvin tähän – itselläkin olisi ollut sitruunamelissaa, mutta unohdin laittaa sitä sekaan. Ensi kerralla sitten. Periaatteessa tästä tulee kaksi annosta, mutta koska en syönyt aamiaiseksi mitään muuta, vetelin koko satsin huiviin. Eli siis annoskoko riippuu siitä, meinaako syödä muutakin. 🙂 reilu 1 dl maustamatonta jogurttia reilu 1/2 dl maitoa 1 banaani 1/4 pienestä galliamelonista (hunaja- tai […]

Banaani-pätkis muffinssit

Nämä herkut valmistuivat myöskin ohjetta muuntelemalla. Baanaani on helppo raaka-aine leivonnassa ja maistuu kaikenlisäksi ihanalle. Pätkismuffinsseja tein kesällä sellaisenaan, mutta niistä tuli minun makuun vähän liian makeita, niin kokeilin sitten näihin pätkiksiä vain sydämeksi. Ohje: 12 kpl 2 banaania 2 rkl sitruunamehua 1 1/2 dl juoksevaa margariinia 1 3/4 dl sokeria 3 kananmunaa 2 1/2 dl vehnäjauhoja 1 1/2 tl leivinjauhetta 12 pätkis palaa Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon juokseva margariini. Muussaa banaanit ja sekoita joukkoon sitruunamehu. Sekoita banaaniseos taikinan joukkoon. Sekoita joukkoon vehnäjauhot, joihin on lisätty leivinjauhe. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paina jokaiseen muffinssiin pätkis palanen sydämeksi. […]