Banaani-kaurakeksit

En jaksa edes muistaa, koska olisin leiponut minkäänlaisia pikkuleipiä. Niitä ei yksinkertaisesti tule koskaan tehtyä. Yleensä aina tulee leivottua piirakkaa tai vaikka muffinsseja, mutta ei keksejä. Ehkä olen jotenkin aina mieltänyt pikkuleivät kovin vaikea tekoisiksi. Luulen sen olevan yksi syy, miksei niitä ole meidän keittiössä juurikaan näkynyt. Nyt kuitenkin bongasin helpon ja vieläpä kohtuullisen terveellisen ohjeen Ella Woodwardin keittokirjasta Deliously Ella. Ajattelin jo kirjaa lukiessani, että tuota on minunkin kokeiltava. Ohjeessa ei ole mitään turhaa, eikä niin sanotusti höttöä. Tuumasta toimeen siis – kaikkia raaka-aineetkin sattuivat löytymään kotoa. Sekoittelin taikinan ja tulin siihen tulokseen, että joko ohjeessa on jokin virhe, […]

Vadelmakakku

      Olen viimeisen vuoden aikana ollut ahkera Pinterestin käyttäjä. En niinkään jaa siellä mitään omia tuotoksiani, mutta bongailen sieltä ruokaohjeita ja muita itseäni kiinnostavia juttuja ja artikkeleita. Tämäkin kakku on suoraan Pinterestistä. Alkuperäisessä ohjeessa mitat olivat kuppeina, joten siitä syystä mitat saattavat olla hieman erikoisia. Minulla on itselläni jenkkikuppi mitat, joten voin leipoa suoraan kuppiohjeista, mutta käänsin tähän selvyyden vuoksi ainekset desilitroihin. Käytin itse kakun tekoon tuoreita vadelmia, mutta pakastetutkin sopivat oikein mainiosti. Kannattaa vain siinä tapauksessa pyöräyttää marjat perunajauhoissa, jottei kakusta tule liian vetistä. Kakku on tehty irtopohjavuokaan, joka on halkaisijaltaan 23 senttinen. Kakku mahtuu siihen juuri (hieman […]

Gluteeniton pizzappohja kukkakaalista

Ihan on tähän kärkeen hönkäistävä, että oli sen verran isotöinen pohja, että saattoi nyt jäädä ihan tähän yhteen kokeilukertaan. Maussa ei ollut mitään vikaa, päin vastoin! En olisi koskaan uskonut, että pizzapohja, joka on tehty kukkakaalista voi olla niin epäkukkakaalin makuinen. Oikeastaan pohja maistui melkein kuin mille tahansa muulle pohjalle. Tosi jos tykkää sellaisesta paksusta ja muhkeasta pohjasta, niin ei oikeastaan kannata tätä versiota edes kokeilla. Pohjasta nimittäin tulee melko ohut. Aikaa tosiaan kannattaa varata tämän pohjan kanssa turaamiseen, sillä minulla meni tunti, ennen kuin koko pohja oli edes pääsemässä uuniin. Toki vika voi olla tekijässä eikä ohjeessa. Alkuperäinen ohje […]

Vegaaniset suklaa-kaurakeksit

Alkuperäinen ohje on peräisin Pinterestin syövereistä ja se ei ollut alunpitäen vegaaninen. Minulla oli kuitenkin tarvetta vegaaniselle kahvileivälle ja tämän reseptin muuntaminen onnistui melko kivuttomasti. Mietin kyllä pitkään, mitä tapahtuu keksi rakenteelle, kun siitä jättää kananmunan pois. Lopputulos oli kyllä mainio! Keksit saivat kiitosta niin vegaanilta itseltään kuin muiltakin kahvipöydässä olleilta. Syy, miksi alunpitäen ihastuin tähän reseptiin, oli se, että reseptissä on vain muutamaa raaka-ainetta ja kaikki ainekset ovat helposti saatavilla. Toki jos teet tämän vegaanisena versiona, täytyy tarkistaa maapähkinävoi ja suklaa, että ne soveltuvat vegaanille. Lisäksi tietenkin kananmuna on korvattava. Käytin tässä ohjeessa chian siemeniä kananmunatilalla. Murskasin morttelissa 1 rkl […]