Pannacottaa ja omenahilloketta

Pannacotta on klassikko jälkkäri ja maistuu aivan varmasti suurimmalle osalle ihmisistä. Se ei myöskään missään nimessä ole vaikea valmistaa, eikä sen tekoon kulu juuri kymmästä minuuttia kauempaa. Eniten aikaa vie vanukkaide hyytyminen. Siksi ne kannattaakin tehdä valmiiksi jo edellisenä päivänä. Pannacottan voi tehdä valmiiski annoskuppeihin tai isompana annoksena yhteen astiaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että mitä suurempi astia, sitä kauemmin hyytyminen kestää. Pannacottan kanssa tarjoilla yleensä lisäkkeenä jonkinlaista hedelmä- tai marjakastiketta. Minä ajattelin kuitenkin tällä kertaa valmistaa omenoista hilloketta, jolloin sain samalla annokseen pureskeltavaa ja erilaista tekstuuria. Kaiken olisi kruunannut vielä pähkinästä tai kaurasta tehty crumble, mutta ihan kaikkea en nyt […]

Raperperi-tomaattihilloke

Meillä on pakastin täynnä raparperia ja jotenkin sitä piti jalostaa. Löysinkin tämän ohjeen Hellapoliisin sivuilta ja olihan sitä sitten kokeiltava. Muuntelin ohjetta pikkuisen oman keittiön aineksiin sopivaksi. Olin aluksi hieman skeptinen makujen suhteen, sillä se ei kuulostanut ihan niin hyvälle, mutta jälkeenpäin sanottuna täytyy sanoa, että onneksi tuli tehtyä! Isi veteli tätä hilloketta siltänään suoraan kattilasta ja vei ison purkillisen mennessään, jotenka josko se kertoisi jotain mausta. Itse ajattelen tämän toimivan loistavasti erilaisten liharuokien kylkeen, sekä pastojen mausteena. Todennäköisesti myös juustojen kanssa tämä on melkoisen killeriyhdistelmä. 1 l raperperia viipaloituna 3 sipulia 2 dl punaviinietikkaa 1 dl fariinisokeria 1 dl […]

Puolukka-punasipulihilloke

Tämän herkku passaa loistavasti liharuuan kylkeen. Valmistin tätä läheisilleni joululahjaksi tänä vuonna. Itsellekin jätin kotiin pienen purkin, jotta voin sitä kinkun kanssa maistella. Alkuperäinen resepti löytyi Maku-lehden joulunumerosta. Tätä tehdessäni kehittelin vaikka mitä ihania hillokeohjeita, joita on aivan pakko kyllä tulevaisuudessa kokeilla. 😉 4 pientä punasipulia 400 g pakastepuolukoita 2 dl vettä 3 dl hillosokeria 2 tl balsamicoa 1/2 tl suolaa Silppua sipulit pieneksi hakkelukseksi. Laita sipulit ja puolukat kattilaan veden kanssa. Anna kiehua viitisen minuuttia. Lisää sokeri, balsamico ja suolaa ja keitä vielä 10 minuuttia. Purkita hilloke kuumana. Viiletessään se muuttuu jähmeämmäksi.

Paholaisenhillo

Tämä on jotakin aivan superihanaa evästä! Viime kesänä sain ensimmäistä kertaa kotitekoisena tätä evästä ja siitä asti olen suunnitellut sen keittämistä. Minulla meni muutama asia hieman erilailla kuin olisin halunnut. Alkuperäisessä ohjeessa käsketään käyttää kokonaisia säilöttyjä tomaatteja tai tuoreita tomaatteja kaltattuna. Minä käytin tomaattimurskaa, joka aiheutti sen, että hillosta tuli vähän liian notkeaa. Makuun se ei vaikuttanut, ihanaa tuli silti. 😛 Tässä ohje siitä, kuinka minä hillon tein, mutta jos haluaa hillosta kiinteämpää, kannattaa käyttää tomaattimurksan tilalla 800g joko purkkitomaatteja tai kaltattuja tuoreita. Ohje: 2 prk tomaattimurskaa 400g punaista paprikaa 4 punaista chiliä (mietoja, jos käytät tulisia, vähennä määrää) 8 […]

Raparperihilloke

Nopeasti piti vääntää hilloa isälle, joka ilmestyi meille vohvelikesteille, kun kaapissa oli vain mansikkahilloa ja se ei hänelle sovi. Tämän ohjen löysin Jamie Oliverilta, mutta tuunasin sen omaan makuuni sopivaksi. Tämä on universumin pienin määrä tälläistä sörsseliä, että jos suurempia määriä aikoo näin säilöä, niin ei ehkä tämä ole oikea ohje siihen. 😀 Ohje: 200g pakastettua raparperia 1/2 appelsiinin raastettu kuori 1 appelsiinin mehu puristettuna sokeria maun mukaan kanelia Kiehauta ainekset kattilassa kunnes raparperi muhenee, n. viisi minuuttia riittää. Jäähdytä ja tarjoile vaikkapa lettujen ja vaniljajäätelön kera.