Perinteinen nakkikeitto

Meillä on kotona aika usein kahta ruokaa. Ihan jo käytännön syistä, sillä minun gluteenittomat tuotteet ovat niin paljon kalliimpia, että on viisaampaa ja taloudellisempaa tehdä kahta erilaista ruokaa. Usein siihen vaikuttavat myös makuasiat. Minä rakastan keittoja ja kasvispohjaisia ruokia, jotka eivät niin ehkä tämän kanssaeläjäni mieleen ole. Niinpä usein tiedustelenkin mitä hän haluaisi syödä, ja tekaisin hänelle omien ruokieni ohessa jotakin mieliruokaa. Nyt toiveena oli perinteistä nakkikeittoa. Hetki piti mietiskellä, että koskahan on viimeksi tullut nakkikeittoa tehtyä. Siitä on nimittäin ihan jokunen vuosi aikaa. Nakkikeitossa oleellisinta ovat tietenkin ne nakit. Tähän keittoon upposivat tällä kertaa Atrian suomalaiset nakit, joissa on […]

Chilillä maustettu kurpitsakeitto

Tähän aikaan vuodesta kaupan hyllyt pursuavat erilaisia kurpitsoja. Oma henkilökohtainen lempparini on myskikurpitsa, joka taipuu monenlaiseen ruokaa. Eniten pidän siitä sosekeiton osana. Sosekeiton ovat mahtavaa ruokaa, sillä sekaan voi laittaa ihan mitä tahansa kasviksia sattuu kaapin perukoilta löytymään. Sinne uppoavat myös vähän nahistuneemmatkin kasvikset, joita ei välttämättä enää tulisi syötyä esimerkiksi raakana. Sosekeitto on myös muunneltavissa moneksi ja mausteita ja kasviksia vaihtelemalla sitä voi varioida loputtomasti. Sosekeitto on myös ehdottomasti yksi lempieväistäni. Sitä tulee helposti suurempi erä kerralla ja monen päivän työpaikkaruokailu ongelmat kuittaantuvat melko kivuttomasti ja nopeasti. Sosekeitto itsessään ei ole kovin täyttävää, eikä se pidä nälkää kovin kauaa […]

Mausteinen kanakeitto

Olin jo pitkään haaveillut kanakeitosta ja sitten pohdin jälleen, että mitä tänään syötäisiin. Muistin haaveeni kanakeitosta ja eikun kattila porisemaan. Lopulta keitosta tuli melko sakeaa, varsinkin jäähdyttyään ja oltuaan vielä yön yli jääkaapissa, jotenka ehkä kanapata kuvaisi tätä ruokaa paremmin. Eväs on helppo ja nopea valmistaa, varsinkin jos käyttää vielä pakastekasviksia, kuten minä tein. Keittoa voi maustaa makunsa mukaan enemmän tai vähemmän. Itse lorautin sekaan hitusen sriracha chilikastiketta tulisuutta tuomaan, Yhtä hyvin kuitenkin siihen sopii tuore tai kuivattu chili. Oman soppani kauhoin suuhun raejuuston kanssa, mutta nokare maustamatonta jogurttia pyöristää makuja myös mukavasti. Soppa sopii erinomaisesti eväsruuaksi, jolloin se tosiaan […]

Minestronea Jamie Oliverin jalan jäljissä

Jamie Oliver on innoittanut minua viime aikoina enemmän ja vähemmän. Ehkä eniten on innoittanut Kätevä kokki Jamie kirja, josta jo aikaisemmin mainitsinkin. Tämäkin ohje on peräisin kyseisestä kirjasta, mutta oikaisin hieman muutamasta kohdasta ja tein kasvissopasta nakkiversion. Tähän soppaan voi laittaa melkeinpä mitä vaan pakastimen tai jääkaapin sisältämistä kasviksista ja jos jonkinlaista perusvarastoa ylläpitää, niin yleensä tähän soppaa löytyy aina aineet. Aikaa ei valmistukseen mene kauaa ja maku vain paranee säilytyksen myötä. Annos on todella reilu – kirjan mukaan kuusi annosta, mutta sanoisin annoskoon olevan lähempänä kahdeksaa. Toki riippuu kuinka nälkäisiä syöjiä on pöydässä. 6-8 annosta 1 iso sipuli 400 […]

Herkkusienikeitto

Teen silloin tällöin itselleni sieniruokaa ja tällä kertaa jääkaapissa kuljeskeli yksi rasiallinen hieman jo parhaimmat päivänsä nähneitä herrkusieniä. Päätinkin jalostaa ne keitoksi ja vielä kun tiskipöydällä keikkui valkoviinipullon jämä ja Zengrowsta tursusi timjamia, tiesin keiton onnistuvan varmasti. Sienikeitto on sellainen pikaruokaresepti myös. Sienet eivät vaadi pitkää kypsennysaikaa, jotenka keitto valmistuu myös kiireisen arki-illan päätteeksi. Täydensin omaa keittoruokaani tuoreella leivällä ja salaatilla. Soppa kun ei yksinään oikein ruuaksi riitä, sen verran kevyttä se on. Tähän sienikeittoon sopivat mainiosti myös metsäsienet, kuten vaikka suppilovahverot tai mustat torvisienet. Itsellä ei vain tällä kertaa sellaisia sieniä ollut saatavilla. Tosin mieto herkkusieni saattaa istua sellaiseenkin […]

Porkkana-linssisoppa

Löysin vanhasta Yhteishyvästä ohjeen porkkana-linssikeittoon, joka innoitti minua tämän reseptin kanssa. Itselläni linssit menevät usein juurikin keittoon, vaikka se olisi paljon monikäyttöisempikin proteiinin lähde. Minusta se on myös aika miedon makuinen, jotenka sitä voi helposti maustaa lähes kaikella. Tällä kertaa soppaa maustoivat mustapippuri ja inkivääri. Voit käyttää tuoretta inkivääriä myös, itsellä sattui nyt kaapissa olemaan vain jauhettua. Tuoreesta tulee hieman erilainen maku ja voisinpa sanoa sen maistuvan paremmallekin. Ruokakerman voit korvata ohjeesta oman makusi mukaan sulatejuustolla tai kookosmaidolla. Huomaathan, ettei ohjeeseen tule lainkaan rasvaa. Lorauta teelusikallinen kylmäpuristettua oliiviöljyä lautasellesi, niin saat kylkeen vielä hyvät rasvahapot. Tai jos oikein innostut, niin […]

Jauheliha-papukeitto

Yksi lempiruuistani on borssikeitto. Söisin sitä vaikka joka viikko. Tämä soppa onkin hieman borssimainen, joten ehkä se siksi sattui suuhuni niin sopivasti. Oikeastaan keitossa ei ole borssin kanssa muuta yhteistä kuin ulkonäkö ja punajuuri…. Jokatapauksessa soppa on mukava eväsruoka ja sitä tulee kerralla reilu annos, jotenka tälläisen kaksihenkisen talouden ei tarvitse olla joka päivä laittamassa ruokaa.  Itse nautin keittoni maustamattoman jogurtti nokareen kanssa. Jogurtti pyöristi mukavasti punajuuren makua ruuassa. Lisäksi hyvää ruisleipää ja ateria on valmis! Käytin soppaa tuoreita kasviksia, mutta toki voi käyttää pakasteversioitakin, jolloin keittoaika lyhenee. Myös punajuuria saa esikypsytettynä, sillä se on juuri se, mikä tässä keitossa […]

Syksyinen soppa

Olen aikaisemminkin postannut kasvissosekeiton ohjeita ja niitä voisi varmaan postata joka kerta, kun tekee sosekeittoa. Minulla kun tuppaa käymään niin, ettei koskaan keitoksesta tule samanlaista. Monesti teen soppaa kotoa löytyvistä aineksista, jotenka sekin vaikuttaa aina sopan sisältöön. Tällä kertaa kuitenkin halusin tehdä soppaa kurpitsasta, joten sitä ihan varta vasten ostin tätä soppaa varten. Olisin halunnut myskikurpitsaa, mutta valitettavasti Kuopion Prismassa oli vain yksi kappale ja sekin homeessa. Ystävällisesti myyjä kävi kyllä tarkistamassa, olisiko niitä ollut varastossa lisää. Koska valikoima rajoittui tähän yhteen homeiseen yksilöön, oli minun tyydyttävä tavalliseen syyskurpitsaan. Ehkä sopasta olisi tullut mieleisemmän makuista, jos olisin saanut tuota myskikurpitsaa […]

Tomaatti-pastakeitto

Tämän sopan ohje on löytynyt Valion ohjepankista. Voin suositella muutenkin tuota ohjekokoelmaa, sillä sieltä löytyy jokaiseen makuun herkkuja. Itselläni on pitkä lista odottamassa ruokia, joita täytyy kokeilla tuolta reseptikirjastosta. Hieman varioin tätä reseptiä, sillä alkuperäiseen reseptiin olisi tullut selleriä, mutta olen sille allerginen, jotenka sitä ei luonnollisestikaan käytetä meidän keittiössämme. 1 iso sipuli 2 valkosipulinkynttä oliiviöljyä 1 vihreä paprika 3 rkl tomaattipyrettä 1 l vettä 500 g tomaattimurskaa 4 dl pieni kuvioista pastaa 1/2 pkt voimakasta Koskenlaskijaa mustapippuria suolaa Pilko sipulit ja paprika pieniksi kuutioiksi. Kuullota näitä öljyssä hetken aikaa. Lisää tomaattipyree ja tomaattimurska, sekä vesi. Anna kiehahtaa. Lisää pasta […]

Tomaattinen nakkisoppa

Löydettiin Kuopion Atrian lihakunnan myymälästä Atrian kulinaari juustonakkeja hintaan 50 snt paketti. Tietenkään tätä tarjousta ei voinut ohittaa, vaan nakeista oli keksittävä jotakin ruokaa. Itse en ole mikään hirmuinen makkaran ystävä, en oikeastaan koskaan ole ollut, mutta tälläiset lihaisat versiot passaavat minunkin lautaselleni. Tällä kertaa nakit päätyivät soppaan. Tämä on nopea arkiruoka, eikä paljon valmisteluja tai hellan ääressä seisomista kaipaa. 5 annosta 2 pkt Kulinaari juustonakkeja 1 prk tomaattimurksaa (500g tölkki) 2 tomaattimurskatölkillistä vettä 2 ps porkkana-herne-maissia 1 keltainen paprika 1 iso sipuli 2 dl pastaa 2 kasvisliemikuutiota mustapippuria oreganoa Pilko paprika ja sipuli kuutioiksi, sekä viipaloi nakit. Kuullota sipulia […]