Sota-ajan piparkakut

Olin käymässä viime viikolla mummon luona ja hänellä oli piparkakkuja tarjolla. Piparit maistuivat erilaisille, kuin mihin olin tottunut. Ne olivat myös rakenteeltaan rouheampia, eivätkä niin sokerisia kuin tavalliset. Sainkin kuulla, että piparkakut olivat leivottu sota-ajan reseptilllä. Silloin on tietenkin ollut pulaa vähän kaikesta ja varsinkin sokeri ja voi ovat olleet kortilla, eikä niitä ole voinut ”tuhlailla” samaan tapaan kuin nykyisin. Näihin omiin pipareihini laitoin kuitenkin piparkakkumaustetta, joka nyt ei aivan ohjeen mukainen ollut. Ja sitäkin taisin laittaa kaksi teelusikallista. Mutta aitoihin versioihin siis kuuluu vähemmän mausteita. Pipareissa ei oltu käytetty lainkaan vehnäjauhoa, joten minunkin vehnävammaiselle vatsalleni ne sopivat mainiosti. Mahdollisesti […]

Gluteenitonta siemenleipää

Kyseisen ohjeen olen nähnyt vilahtavan useassakin blogissa ennen tätä. Itse otin tämän ohjeen Helsingin Sanomien sivuilta.  Ihan ei sattunut olemaan itsellä kaikkia tarvittavia ainesosia suoraan kaapissa, niinpä hieman sovelsin. Aion kuitenkin kokeilla ohjetta alkuperäisessä muodossaankin, sillä lupaus oli, että leivästä tulee tiivis. Nyt leipäni on kyllä tiivis, mutta murenee aika helposti. Luulen tämän johtuvan siitä, että minulla loppuivat pellavansiemenet kesken. Niistähän tulee veden kanssa sellaista geeliä, joka pitää taikinaa hyvin kasassa – voi käyttää esimerkiksi kananmunan korvikkeena. Oikeastaan tämä leipä ole leipämäistä lainkaan, mutta se sopii oikein mainiosti leivän päällisten alustaksi. Maku on ihanan – noh, pähkinäinen! Leipä on myös […]

Gluteeniton feta-pinaattipiirakka

Minulla on jo pidempään kytenyt hirmuinen leipomisen palo. Oma vatsa ei kuitenkaan ihan hirveästi enää kestä vehnää, joten olen melko rajoittunut leipomisien suhteen. Nyt vihdoin päätin rohkaistua ja kokeilla gluteenitonta leivontaa. En oikeastaan koskaan ole tehnyt mitään puhtaasti gluteenitonta, ellei vähähiilihydraattisia leipomuksia lasketa. Tällä kertaa kyse on kuitenkin ihan tavallisesta piirakkapohjasta. Mielestäni koostumus olin erinomainen. Se pysyi hyvin koossa ja maistui hyvälle, eikä siitä tullut ollenkaan kuiva. Alkuperäinen pohjan ohje on bongattu Maistuu makialle -blogista, josta olen muutenkin saanut hyviä vinkkejä omaan keittiö intoiluuni. Täyte on yhdistelmä monesta piirakasta ja oikeastaan tehty periaatteella mitä-kaapista-sattuu-käteen. Pohja toimii hienosti ihan minkä tahansa suolaisen […]

Naan leipä

Ostin Lidlistä kokeeksi valmista naan leipää. Olen aikaisemmin syönyt kyseistä leipää intialaisessa ja nepalilaisessa ravintolassa, sekä yhden ystäväni tekemänä. Kaupan valmis versio ei ollut niin hyvää kuin ravintoloiden tai omatekoinen. Kuitenkin se oli ihan kelvollista. Grillasimme tuon valmiin leivän grillissä keväisten grilliherkkujen lisäkkeeksi. Nyt grillailimme jälleen helatorstaina. Isäni oli meillä syömässä ja ajattelin kokeilla tehdä naania itse lounaamme kaveriksi. Taikina on maailman helpoin tehdä. Naanit voi valmistaa uunissa paistamassa tai pannulla. Minä kokeilen pannulla paistamista. Se on hieman aikaa vievää, sillä pannulle mahtuu kerrallaan vain yksi leipänen. Leivät voivat palaa myös herkästi, jos ei ole tarkkana lämpötilan suhteen. Joka tapauksessa […]

Suklaamuffinssit

Isännän pikkuveli tilasi minulla jotakin leivonnaista töihin vietäväksi. Hieman kyseltyäni millaisesta leivonnaisesta voisi mahdollisesti olla kysymys, sain vastauksi suklaamuffinssin. Käyttämäni ohje on niin perustavaa laatua oleva, ettei muffinsseista voi tulla pahanmakuisia. Kannattaa panostaa suklaaseen, sillä riittävän kaakaopitoisuuden omaava suklaa saa muffinssit maistumaan todella paljon paremmalta. Kannattaa kokeilla myös maustettuja suklaita, kuten appelsiinin tai mintun makuista – tulee vielä parempia! Muffinssien leipominen on mutkatonta ja melko nopeaakin. Paistamiseen kuluu eniten aikaa ja taikinan annosteluun muotteihin. Käytin tavallisia pikkuisia muffinssivuokia tällä kertaa ja havaitsin, että kannattaa laittaa kaksi vuokaa päällekkäin, niin leivonnaiset eivät uunissa menetä niin kovasti muotoaan. Toki jos omistaan muffinssipeltejä, […]

Keväinen mangokakku

Minulla oli syntymäpäivät ja tarjoilin vieraille tätä kakkua. Tämä olisi hyvin sopinut väriensä puolesta pääsiäispöytäänkin, mutta sitä ajatellen tämä postaus on nyt myöhässä. Mikään ei kuitenkaan estä leipomasta tätä juustokakun kevennettyä versiota vaikka kevään juhliin tai muuten vain viikonloppua piristämään. Kakku on suoraan omaa keksintöäni ja syntyi oikeastaan vahingossa kaupassa saamani idean perusteella. Kokeilin ensimmäistä kertaa Arlan maustettujarahkoja ja toimivat ainakin hyydytetyssä kakussa oikein mainiosti. Tämän kaltaisten kakkujen helppous piilee ajassa. Käytännössä kakubn tekemiseen ei juurikaan mene varttia pidempään, ainakin jos ei laske hyytymisaikaa mukaan. Hyytymisaika on usein enemmän se ongelma. Itselläni leipominen tapahtuu hyvin ex-tempore ja silloin ei välttämättä […]

Juurespiirakka

Alkuperäinen ohje on peräisin makulehdestä, mutta siitä on jäljellä käytännössä enää vain pohja. Täytettä jouduin pakon edessä varioimaan ja samalla se sitten pyrörähti ihan omannäköiseksi. Tarjosin tätä kahvipöydässä synttäreilläni, mutta hyvin toimii myös iltapalana tai lounasruokana hieman täydennettynä. Pohja on äärimmäisen käyttökelpoinen, sillä se on ihanan kevyt verrattuna moniin muihin perinteisiin suolaistenpiirakoiden pohjiin. Piirakan täytteeksi sopivat hienosti kaikki juurekset, joten ne voi oikeastaan valita omien mieltymyksiensä mukaan. Jos raasteen jättää hieman karkeammaksi, saa piirakkaan enemmän suutuntumaa. Meillä yleiskone vahingossa jauhoi ainekset melko silpuksi. Vaikka piirakka on melko syksyinen aineksiltaan, on onneksi näitä raaka-aineita saatavilla ympäri vuoden, eikä muuten tule piirakalle […]

Kevyempi jauhelihapiirakka

Minä pidän todella paljon erilaisista suolaisista piirakoista. Se on ehkä kivointa, mitä minulle voi kahvipöydässä tarjota. Piirakkapohjia on niin monta eilaista kuin on tekijäänsäkin. Yleensä niitä kuitenkin yhdistää runsarasvaisuus ja vähäkuituisuus. Herkkupiirakka saakin minun puolestani olla leivottu voihin ja valkoisiin vehnäjauhoihin, mutta jos aikoo nauttia piirakkaa arkena iltapalaksi ja tai salaatin kanssa lounaaksi, olisi hyvä kiinnittää huomiota piirakan sisältämään rasvan laatuunkin. Kannattaa huomioida myös jauhalihan sisältämä rasva, sekä juuston rasvapitoisuus. Tällä ohjeella saa aikaan melko pizzapohjamaisen piirakkapohjan, mutta mielestäni se on oikein kelvollinen. Se ei vaadi kohotusta, eikä mitään erikoisia vimpaimia, joten se valmistuukin nopeasti. Täytteeksi voi laittaa mitä tahansä […]

Punasipuli-auringonkukkaleipä

En ole eläissäni ennen leiponut oikeaa leipää. Siis kaikenlaisia vuokaleipiä, sämpylöitä ja pannuleipiä on kyllä tullut kokeiltua, mutta sellainen ihan oikean leivän tekeminen on vain jäänyt. Se oli oikeastaan ihan kauhean nopeaa. Ei mennyt aikaa yksittäisten pyörylöiden pyörittämiseen, sen kun vai tekaisi kaksi leipää pellille. Ohje leipään on suoraan omasta päästä. Enkä tietenkään muistanut mitata jauhojen määrää tehdessäni leipää, mutta arvelisin taikinaan uponneen noin 8 desiä jauhoja. Leipätaikinaan, kuten sänpylöihinkin voi upottaa kaikenlaista ruokaa. Sinne menee kätevästi puuron jämät ja erilaiset raasteet. Tällä kertaa mehevöitin taikinaan pieneksi pilkotulla punasipulisilpulla ja  aurinkokuivatuilla tomaateilla. Hyvin toimivat yhdessä. Lisäksi lorautin hitusen siirappia leipään […]

Dallaspullat

Olen tullut vuosien aikana siihen tulokseen, että jos minun tulisi valita yksi makea kahvileipä, josta ei voisi luopua – olisi se ehdottomasti pulla. Minusta pulla vain on parasta. Se on yksinkertaista, kotoista ja jokaisen leipurin pulla on erilainen. Pullaa voi myös varioida hyvin monella tavalla. Siitä saa tehtyä marja- tai hedeldä piiraita, rahkapiirakkaa, korvapuusteja, mitä vain! Meillä on kotona aika usein pullaa pakkasessa, sillä se on myös siitä kiitollinen leivonnainen, että tuoreeltaan pakastettuna ja myöhemmin sulatettunna se maistuu juuri kuin uunista tulleelta. Varsinkin jos pullaa vielä hitusen lämmittää uunissa. Dallaspullia minun on itseasiassa ollut tarkoitus tehdä jo jouluksi. Joulun aikaan […]