Perunainen linssipata

Joku on saattanut havaita blogia seuratessa, että viime aikoina on liharuuat jääneet vähän vähemmälle huomiolle. Nyt on takana melkein kolme viikkoa lihatonta elämää (yhtä lounasta lukuunottamatta). En ole aivan ehdoton ruuan suhteen, mutta jos voin vaikuttaa, niin liha ei lautaselleni tule – kalaa lukuunottamatta. Tämä on hieman luonut haasteita viime aikoina keittiöön, kun olen yrittänyt keksiä uusia ruokalajeja kokeiltavaksi. Onneksi olen melkolailla kaikkiruokainen kasvisten valtakunnassa, niin suurta ongelmaa ei ole vielä eteen pulpahtanut. Erityisesti itämaiset maut ovat viihtyneet lautasella paremmin kuin hyvin. Nyt ajattelin kokeilla perunaa. Se ei ole oikeastaan koskaan ollut minun lempparini. Kotona syötiin perunaa melkein aina. Nyt […]

Pavuilla ryyditetty juuressosekeitto

Minulla on usein lounaana töissä kasvissosekeittoa. Se on nopeaa valmistaa ja kasvikset hieman valitsemalla kauden mukaan, myös erityisen edullista arkiruokaa. Tähän aikaan vuodesta juurekset ovat edullisia, joten halusin hyödyntää niitä keitossani. Mielestäni myös paras sosekeitto syntyy nimenomaan juureksista. Työni ei myöskään ole fyysisesti raskasta, joten en kaipaa kovin tuhtia ruokaa lounaaksi. Innostuin nyt kokeilemaan vegaanihaasteen inspiroimana tekemään soppani täysin kasvisversiona. Yleensä tuikkaan sekaan juustoa tai kermaa parantamaan makua. Makua saa kyllä parannettua ilman noita eläinperäisiäkin ainesosia, sen tulin tänään todenneeksi. Proteiinien suhteen meinasin kohdata ongelman. Yleensä täydennän soppaani raejuustolla, mutta jos nyt haluan nauttia täysin vegaanisen aterian, niin mitä laitan raejuuston […]

Minestronea Jamie Oliverin jalan jäljissä

Jamie Oliver on innoittanut minua viime aikoina enemmän ja vähemmän. Ehkä eniten on innoittanut Kätevä kokki Jamie kirja, josta jo aikaisemmin mainitsinkin. Tämäkin ohje on peräisin kyseisestä kirjasta, mutta oikaisin hieman muutamasta kohdasta ja tein kasvissopasta nakkiversion. Tähän soppaan voi laittaa melkeinpä mitä vaan pakastimen tai jääkaapin sisältämistä kasviksista ja jos jonkinlaista perusvarastoa ylläpitää, niin yleensä tähän soppaa löytyy aina aineet. Aikaa ei valmistukseen mene kauaa ja maku vain paranee säilytyksen myötä. Annos on todella reilu – kirjan mukaan kuusi annosta, mutta sanoisin annoskoon olevan lähempänä kahdeksaa. Toki riippuu kuinka nälkäisiä syöjiä on pöydässä. 6-8 annosta 1 iso sipuli 400 […]

Jauheliha-papukeitto

Yksi lempiruuistani on borssikeitto. Söisin sitä vaikka joka viikko. Tämä soppa onkin hieman borssimainen, joten ehkä se siksi sattui suuhuni niin sopivasti. Oikeastaan keitossa ei ole borssin kanssa muuta yhteistä kuin ulkonäkö ja punajuuri…. Jokatapauksessa soppa on mukava eväsruoka ja sitä tulee kerralla reilu annos, jotenka tälläisen kaksihenkisen talouden ei tarvitse olla joka päivä laittamassa ruokaa.  Itse nautin keittoni maustamattoman jogurtti nokareen kanssa. Jogurtti pyöristi mukavasti punajuuren makua ruuassa. Lisäksi hyvää ruisleipää ja ateria on valmis! Käytin soppaa tuoreita kasviksia, mutta toki voi käyttää pakasteversioitakin, jolloin keittoaika lyhenee. Myös punajuuria saa esikypsytettynä, sillä se on juuri se, mikä tässä keitossa […]

Tomaattinen jauhelihapata

Tämän ruuan jälkeen oli taas kerran todettava, että en osaa tehdä ruokaa vain kahdelle hengelle kerrallaan. Onneksi on olemassa pakastin ja näin ruokaa voi sitten ottaa evääksi vaikka töihin. 🙂 Tämä ruoka valmistui periaatteella, mitä on kaapissa, päätyy pataan. Kasviksia voi laittaa makunsa mukaan ja ei ole pakko käyttää pakastekasviksia, mutta minusta ne helpottavat ja nopeuttavat monesti ruuan laittoa. Itse söin ruokaa ihan tällaisenaan, mutta passaa hyvin myös riisin tai makaronin kaveriksi. 6-8 annosta 400 g jauhelihaa 1 prk (luomu) tomaattimurskaa 1 prk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa 1/2 pss wokkivihanneksia 1/2 kesäkurpitsa 2 pientä sipulia valkosipulia maun mukaan mustapippuria suolaa hitunen […]

Jauheliha-papumuhennos

Tänään oli harvinaisen hankalaa keksiä mitä laittaisin meille ruuaksi. Isäntä sitten ehdotti, että josko tätä tehtäisiin. Tämä on nopeaa valmistaa ja se soveltuu moneen ruokaan. Olen käyttänyt tätä tortillojen täytteenä tai lämpimissä voileivissä. Tänään söin muhennosa keitettyjen porkkanoiden ja kukkakaalien kanssa. Isäntä nautti omasta annoksestaan perunamuussin kera. Oikeastaan tämä käy mihin vain – munakkaan täytteeksi, pastan kanssa, you name it! Lisää vaihtelua saa lisäämäällä ruokaan kirsikkatomaatin puolikkaita tai pilkottua  paprikaa. 4 annosta 400 g jauhelihaa 1 iso sipuli 2 valkosipulin kynttä 1/2 dl tomaattipyrettä 2 rkl BBQ-kastiketta 3 rkl sweet chili kastiketta mustapippuria chilijauhetta (itse käytän Santa Marian Chili explosion […]

Papusalaatti

Tämäkin ohje on omittu rakkalta kummitädiltäni oman keittiöni käyttöön. Sain tätä joskus yläaste ikäisenä yhtenä kesäisenä päivänä grillatun lihan kanssa ja siitä asti ollaa kuljettu samaa polkua. Marinadin ohjeenkin muistaa jo ulkoa, sen verran on tullut tätä ihanaa salaattia tehtyä. Tämä korvaa loistavasti perunat ja pastat lisukkeena tai toimii myös loistavasti grillatun makkaran tai lihapullien kyytipoikana vaikkapa iltapalana. Jos tätä on kotona jääkaapissa, niin minähän syön tätä vaikka aamupalaksi. Salaatin kannattaa antaa marinoitua kylmässä vähintään kaksi tuntia, mutta jos se mitenkään on mahdollista niin yön yli, sillä maku vain paranee, mitä pidempään jaksaa odottaa. Minulle tämä on usein mahdotonta… 😀 […]