Porkkanakakkua puurossa

Viime aikoina on pyörinyt SoMe:ssa erilaisia versioita porkkanakakkupuurosta. Yhden nettiartikkelin mukaan siitä on tullut jopa SoMe hitti. Itsekkin olen muutaman ko ohjeen bongaillut ja vihdoin pääsyin kokeilemaan puuroa lautaselle saakka. Tuunatut kaurapuurot tuovat vaihtelua hyvin aamupalaan, mutta itse en ainakaan ennen aamuvuoroon lähtemistä kykene laittamaan mitään muuta kuin sen tavallisen puuron. En todellakaan nouse yhtään aikaisemmin ylös sängystä vain laittaakseni aamupalaa. Aamupalan on oltava nopeasti laitettu ja vielä nopeammin syöty, sillä mieluusti maksimoin minuutit nukkumiseen. Tämä ohje ei siis ole sinulle, joka etsit pikapelastusta aamuusi, mutta jos etsit herkkureseptiä vapaapäivän aamiaiselle, niin olet löytänyt oikean ohjeen. Puuroa saa helposti muokkailtua […]

Ihana aamupuuro

Syön usein aamupalaksi kaurapuuroa, mutta tavallinen kaurapuuro alkaa yleensä tökkimään jo muutaman päivän aterioinnin jälkeen. Puuro on kuitenkin ehkä helpoiten muunneltavissa vaikka mihinkä suuntaan, kunhan vain käyttää hieman mielikuvitustaan. Oma mielikuvitus ei oikein meinannut riittää muuhun kuin marjojen vaihtamiseen toiseksi. Niinpä innostuin puuroista jälleen uudestaan ihan tosissani, kun ostin Hanna Skyttän kirjan Fuel food. Kirja on täynnä ihania reseptejä ja varsinkin upeita puuroreseptejä. Alla oleva resepti on lähes muuntelemattomana suoraan tuosta kirjasta. Hieman jouduin kuitenkin soveltamaan ohjetta oman ruokakomeron sisältöön sopivaksi. Pähkinät ja marjat voivat mielestäni olla ihan mitä tahansa, itse olen kokeillut puuroa mansikoilla ja mustikoilla ja molemmat ovat […]

Pehmoiset tuorepuurot

Innostuin tuorepuuroista joskus lukiota käydessäni, sillä silloin en pitäny lainkaan ”oikeista” puuroista – vain mannapuuro ja riisipuuro kelpasivat. Näihin tuorepuuroihin sain upotettua kaurahiutaleet sellaisessa muodossa, että ne maistuivat. Nyt hiljattain Internettiä selaillessani löysin uudelleen tuorepuurot. Löysin nimittäin Kath Eats Realfood blogin, joka on pullollaan aivan ihania ruokaohjeita. Sieltä löysin myös alla olevat kaksi tuorepuuron ohjetta. Muutin mitat suomalaiseen keittiökulttuurin sopivimmiksi, mutta muutoin en ole ohjeita modannut. Puurojen päälle laitettavat lisukkeet voi toki jokainen itse määritellä. Mansikkainen tuorepuuro 1 annos 0,8 dl kaurahiutaleita 1,2 dl maitoa 1 rkl chia siemeniä (mitkä tahansa siemenet käy) 1/2 banaani 50 g mansikoita ripaus suolaa […]

Appelsiininen 4-viljan puuro

Appelsiinimehu maustaa 4-viljan puuron ihanan raikkaaksi aamupalaksi. Jos aamulla tekee mieli jotakin makeaa, niin tässä on oiva vaihtoehto siihen tarkoitukseen.  Appelsiinimehun voi vaihtaa myös vaikka omenamehuun, jos ei ihan niin happamasta pideä. Toki makeuttamalla puuroa, saa myös peitettyä appelsiinin tuomaa happamuutta. Jotenkin omaan suuhun ei vaan enää sellainen superimelä istu. Tästä puurosta saa potkua pimeimpään ja harmaimpaan aamuunkin! jos ei muuten, niin ainakin se on piristävän näköinen. 🙂 Maustoin puuron kanelilla, sillä se on mielestäni aivan taivaallista banaanin kanssa. Kannattaa suosia luomukanelia, sillä se ei sisällä tavallisen kanelin tapaan lainkaan kumariinia, joka on maksatoksinen ane. Varsinkin pienten lasten ruuissa tulisi […]

Mantelinen kaurapuuro

Minun aamupalaani kuuluu hyvin usein puuroa. Se perinteinen kaurapuuron puputtaminen alkaa jossain vaiheessa tökkiä ja on keksittävä ideoita tuunata puuroa uudelle levelille. Tokihan sen puuron lisäkkeitä voi aina muutella, mutta ihan perus aineksiakin voi välillä käydä hämmentämässä. Olen löytänyt uuden tuttavuuden hiljattain, joka passaa kaikille maitovammaisille, sekä myös vegaanille – nimittäin mantelimaito on osoittautunut aivan ihanaksi puuron nesteeksi. Sillä saa peruskaurapuurosta ihanan samettista. Pähkinäallergisen on kuitenkin ehkä syytä varoa tätä puuroa. 1 annos 2 dl mantelimaitoa 1 dl kaurahiutaleita suolaa maun mukaan (mielellään ruususuola tai kalaharin suolaa) makeutusta maun mukaan (itse laitan steviaa) ½ tl (luomu)vaniljauutetta tarjoiluun 1 dl marjoja […]

Aprikoosivispipuuro

Tämä resepti on viety kummitädiltäni, joka keitti tätä puuroa usein kun olin nuorempi. Pidin puurosta niin paljon, että usein sitä oli keitetty kun tiedettiin minun tulevan kylään. Tämän visparin jippo piilee vaahtoutuvassa vaniljakastikkeessa, jota heitetään vatkausvaiheessa puuron sekaan purkillinen. Ohje: 1 l (+6dl) vettä 1 pss kuivattuja aprikooseja 1 tl suolaa 1 1/2 dl mannasuurimoita 1 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta sokeria maun mukaan Keitä aprikooseja litrassa vettä, niin että ne pehmenevät ja voit soseuttaa ne sauvasekoittimella. Tämän jälkeen  kuumenna neste kiehuvaksi ja vispaa sekaan mannasuurimot. Tässä vaiheess puuro on yleensä liian paksua, joten ohenna vedellä (n. 6 dl). Anna kiehua hiljalleen […]

Mansikkatuorepuuro

Tämän puuron keksin joskus aikoina tavallisen aamupuuron korvikkeeksi. Käytännössä tähän voi käyttää mitä tahansa marjoja tai hedelmiä ja jogurtin voi korvata hedelmäsoseella, rahkalla, jne. Oikeastaan vain mielikuvitus on rajana. Myls hiutaleita ja leseitä voi vaihdella. Ohje: 1 annos 2,5 dl mansikoita 150g jogurttia 1 dl kaurahiutaleita 2 rkl vehnäleseitä makeutusainetta tai sokeria maun mukaan Kaikki ainekset ladataan tehosekoittimeen ja sekoitetaan tasaiseksi ja puuro on valmista nautittavaksi. 🙂 Helppoa kuin heinän teko ja maistuu ihanalle. 🙂