Hyydytetty voileipäkakku

Voileipäkakku on ehkä parasta suolaista tarjottavaa ikinä! Itse en osaa tehdä perinteisiä voileipäkakkuja, mutta näitä hyydytettyjä versioita olen kokeillut muutamaan otteeseen. Alkuperäinen ohje on MonkeyFood-blogista, jota hieman modifioin omaan makuun sopivaksi. Tämä ohje antaa loistavan perustan vaikka minkälaisille kokeiluille ja makuvariaatioille. Ajallisesti kakun tekoon ei tuhraannu kovinkaan pitkää aikaa, ainoastaan hyydyttäminen vie aikaa. Kakku on tehty 26 senttiseen irtopohjavuokaan. Pohja: 400 g Real leipää 0,5 dl maitoa 75 g voita Täyte: 6 liivatelehteä 250 g tuorejuustoa (itse käytin ruohosipulilla maustettua) 2 dl ranskan kermaa 350 g kinkkua 1 dl ruohosipulisilppua 1 tl pippuria (suolaa) ½ dl vettä 2 dl kuohukermaa […]

Keikausvoileipäkakku

Viime kesänä tein elämäni ensimmäisen kerran voileipäkakkua. Maussa ei ollut mitään vikaa, mutta ulkonäössä olisi ollut paljonkin parantamisen varaa. Tällä kertaa päätin kokeilla idiootti varmaan ohjetta, missä yksinkertaisesti mikään ei voisi mennä pieleen. Paitsi, että olisi pitänyt olla isompi vuoka. Tällä ohjeella sain tehtyä 21 senttisen irtopohjavuuan ja 12 senttisen irtopohjavuuan kakut. Idea tässä olisi varmaan tehdä vain yksi kakku. Elikkäs sillä tavalla kannattaa ohjetta suhteuttaa, minkä kokoinen vuoka sattuu kotoa löytymään. Ohjeen alkuperää en tiedä, sillä ystävän reseptivihkosta tämän kopioin. 4 liivatetta 250 g kinkkua (itse käytin keittokinkkua) 1 punainen paprika 2-3 ruukkua ruohosipulia (näin kesäaikaan kaksi riittää, sillä […]