Tomaatti-pastakeitto

Tämän sopan ohje on löytynyt Valion ohjepankista. Voin suositella muutenkin tuota ohjekokoelmaa, sillä sieltä löytyy jokaiseen makuun herkkuja. Itselläni on pitkä lista odottamassa ruokia, joita täytyy kokeilla tuolta reseptikirjastosta. Hieman varioin tätä reseptiä, sillä alkuperäiseen reseptiin olisi tullut selleriä, mutta olen sille allerginen, jotenka sitä ei luonnollisestikaan käytetä meidän keittiössämme. 1 iso sipuli 2 valkosipulinkynttä oliiviöljyä 1 vihreä paprika 3 rkl tomaattipyrettä 1 l vettä 500 g tomaattimurskaa 4 dl pieni kuvioista pastaa 1/2 pkt voimakasta Koskenlaskijaa mustapippuria suolaa Pilko sipulit ja paprika pieniksi kuutioiksi. Kuullota näitä öljyssä hetken aikaa. Lisää tomaattipyree ja tomaattimurska, sekä vesi. Anna kiehahtaa. Lisää pasta […]

Tomaattinen nakkisoppa

Löydettiin Kuopion Atrian lihakunnan myymälästä Atrian kulinaari juustonakkeja hintaan 50 snt paketti. Tietenkään tätä tarjousta ei voinut ohittaa, vaan nakeista oli keksittävä jotakin ruokaa. Itse en ole mikään hirmuinen makkaran ystävä, en oikeastaan koskaan ole ollut, mutta tälläiset lihaisat versiot passaavat minunkin lautaselleni. Tällä kertaa nakit päätyivät soppaan. Tämä on nopea arkiruoka, eikä paljon valmisteluja tai hellan ääressä seisomista kaipaa. 5 annosta 2 pkt Kulinaari juustonakkeja 1 prk tomaattimurksaa (500g tölkki) 2 tomaattimurskatölkillistä vettä 2 ps porkkana-herne-maissia 1 keltainen paprika 1 iso sipuli 2 dl pastaa 2 kasvisliemikuutiota mustapippuria oreganoa Pilko paprika ja sipuli kuutioiksi, sekä viipaloi nakit. Kuullota sipulia […]

Kurpitsa-porkkanasosekeitto

Olen koko syksyn hipeltänyt erilaisia kurpitsoja marketeissa ja ilokseni huomannut, että valikoimassa on todella muutakin kuin perinteista kesäkurpitsaa, jota Suomessa on kyllä saatavilla ympäri vuoden. Muutama päivä sitten kannoin kaupasta kotiin myskikurpitsan (butternut squash). Jonkin aikaa sitä pyörittelin, että mihinkä sen haluaisin käyttää – sillä mielessäni oli useampikin ohje, mihin tuota herkkua voisin jalostaa. Päädyin keittoon, sillä jotakin ruokaa oli jokatapauksessa laitettava. Jääköön nyt piiraat tuonnemmaksi. 😉 4 annosta 4 keskikokoista porkkanaa 1/2 myskikurpitsa (yhtä paljon kuin porkkanaa) 1/2 keltainen paprika 1 iso sipuli valkosipulia maun mukaan vettä niin paljon, että kasvikset peittyvät 2 kasvisliemikuutiota mustapippuria 2 rkl sulatejuustoa 2 […]

Tomaatti-sipulikeitto

Tomaattikeitto on ollut suuri rakkauden kohteeni jo yläasteelta. Keittelin tämän sopan variaatioita jo silloin. Välillä soppa unohtuu pitkäksi aikaa, mutta pulpahtaa välillä pinnalle. Minusta keitot ovat hyvää lounasruokaa ja tälläiset kasviskeitot valmistuvatkin nopeasti. Tykkään syödä tätäkin soppaa raejuuston kera, jotenka anteeksi kamala kuva, sillä raejuuston hera otti ja levisi pitkin soppaa. 2 isoa annosta 1 pieni sipuli 4 pientä kynttä valkosipulia 1 prk (500g) luomutomaattimurskaa saman verran vettä 1 (luomu)kasvisliemikuutio oreganoa timjamia mustapippuria ripaus sokeria tai hunajaa 1/4 pkt voimakasta koskenlaskijaa Kuullota pieneksi pilkotut sipulit ja murskatut valkosipulit tilkassa öljyä. Lisää vesi ja tomaattimurska, sekä mausteet. Anna hautua miedolla lämmöllä […]

Juustoinen porkkanakeitto

Sosekeitot ovat ihania, lämmittäviä ja niissä tulee vahingossa syötyä kauhea kasa kasviksia. Tänä aamuna piti nopeasti saada tehtyä ruokaa evääksi töihin ja pyöräytin jääkaapin antimista keiton. Proteiinilisäksi otan usein sosekeiton kanssa raejuustoa, kuten tänäänkin. Tietenkin lisäksi voi vaikka pilkkoa jotain täyslihamakkaraa tai paistella jauhelihaa.  (Anteeksi vain kauhea kuva, meinasi tulla hitusen kiire puuhasteluihin ennen töihin lähtöä..) 2 isoa annosta 500g porkkanoita kuorittuna 1 iso sipuli 1 cm pätkä tuoretta inkivääriä mustapippuria 1 (luomu)kasvisliemikuutio 1/4 pkt voimakasta koskenlaskijaa aurajuustoa maun mukaan Kuori ja pilko kasvikset. Mitä pienemmiksi porkkanat pilkot, niin sitä nopeammin soppa valmistuu.  Peitä porkkanat vedellä, siten että ne juuri […]

Borssikeitto

Tämä on yksi rakkaimmista ruuista minulle ikinä. Ensimmäisen kerran söin borssikeittoa ala-asteella kansainvälisellä ruokaviikolla. Silloin ruoka oli kamalinta, mitä tiesin. Jotakin on kuitenkin vuosien saatossa tapahtunut, sillä söisin tätä ruokaa vaikka kerran viikossa. Onneksi tämä maistuu meillä muillekin, niin saan laittaa borssia ihan niin usein kun haluan. Muutenkin slaavilaiset ruuat ovat mieleeni. Borssikeittoon kuuluu ehdottomasti smetana ja lihana voi käyttää vaikka nakkeja, mutta itse tykkään laittaa jauhelihaa. Kasvisversio syntyy kätevästi korvaamalla lihan esimerkiksi kypsillä kidneypavuilla. Ne kannattaa kuitenkin lisätä ihan kuumennuksen lopuksi ja antaa sen jälkeen sopan vain hitusen kiehahtaa. 5 annosta 300g valkokaalia 300g punajuurta 2 keskikokoista porkkanaa 1 […]

Tomaattinen kanakeitto

Aivan liian harvoin tulee tehtyä keittoruokia, vaikka ne ovat hyvää ja nopeaa perusruokaa. Tämänkään keiton tekemiseen ei paljon puolta tuntia kauempaa mene. Toki jos lientä keittäisi pidempään, se myös maistuisi täyteläisemmälle. Keiton tekemistä voi vielä nopeuttaa pakastekasviksilla ja säilykkeillä, niin todellakin on helppoa ja ruoka valmistuu nopeasti töidenkin jälkeen. 4-5 annosta 300 g marinoimattomia broilerin suikaleita 1 iso sipuli 4 kynttä valkosipulia 9 dl vettä 1 pss pakastekasviksia (itse käytin amerikan sekoitusta) 500 g (luomu)tomaattimurskaa 1 tlk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa 3 rkl sweet chili kastiketta 2 kanaliemikuutiota mustapippuria suolaa timjamia oreganoa paprikajauhetta reilu 1 tl hunajaa Ruskista broilerin suikaleet ja […]

Juustoinen jauhelihakeitto

En varmaan koskaan opi laittamaan ruokaa sopivasti kahdelle ihmiselle. Nytkin kävi niin, että evästä tuli puolelle pataljoonalle. Noh, eipähän joka päivä tarvitse heilua hellan edessä. Tämä ruoka syntyi monien reseptien summana. Halusin jauhelihakeittoa, mutta halusin tehdä vähän erilaisempaa kuin sitä ”perushuttua”. Tässäpä lopputulos. Annosten määrästä en uskalla tähän hätään mitää sanoa, keittoa tuli melkein viiden litran kattilallinen täyteen. Veikkaisin annosten määräksi 8-10. 🙂 400 g jauhelihaa 1 pss keittojuureksia 1 iso sipuli 1 kesäkurpitsa 1 pss (750 g) perunasipulisekoitusta 16 dl vettä 2 lihaliemikuutiota 2 dl ruokakermaa (rasvaa 5 %) 1 pkt voimakasta koskenlaskijaa suolaa mustapippuria Kuullota sipuli ja kesäkurpitsa […]