Kanaa currykastikkeessa

Kaikki, jotka minua vähänkään tuntevat, tietävät, että inhoan currya. En ole koskaan tykännyt tuosta kyseisestä mausteseoksesta, kunnes viime talvena nautin Silja Europan buffetissa ehkä taivaallisinta currykastiketta ikinä. Hieman piti ajatusta työstään, ennen kuin uskalsin ruveta kotona semmoista tekemään. Täytyy kuitenkin myöntää, että tämä kana oli mielestäni erityisen hyvän makuista siitä currysta huolimatta. Ihan en päässyt samoihin makuelämyksiin kuin laivalla, mutta ei tämä syömättäkään jäänyt. Itselläni oli etnisestä kaupasta ostettua curryjauhetta, joka mielestäni on paremman makuista kuin ”tavallisten kauppojen” curryjauheet. Mestari tietenkin sekoittelisi currynsa itse… 3 annosta 3 suurta broilerin rintafilettä suolaa mustapippuria kookosöljyä paistamiseeen 2 dl kermaa 2 dl vettä […]

Broileria paprikakastikkeella

Tämä ruoka tehtiin periaatteella, mitä kaapista löytyy ja mahdollisten jämien hyödyntäminen oli myös tarkoituksena.  Minusta broilerista tulee ihanan mehevää tällä tavoin valmistettuna. Pannulla siitä saa nopeasti kuivaa, jos täryyttää liikaa. Ehkä meille kaikille on iskostettu takaraivoon salmonellan vaara. Lisäkkeeksi tälle eväälle passaa mainiosti juurekset tai vaikkapa riisi. Meillä nautittiin tätä uunibataattien kanssa. 750 g broilerin rintafileitä 1 vihreä paprika 1 punainen paprika 1 iso sipuli 3 kynttä valkosipulia 1 prk ruokakermaa mustapippuria suolaa paprikajauhetta 1/2 pkt voimakasta Koskenlaskijaa Paista broilerin fileistä pinnat kiinni pannulla. Rouhi päälle mustapippuria, suolaa ja ripottele pinnalle paprikajauhetta. Pilko paprijat ja sipulit pieniksi kuutioiksi ja paista […]

Broileria ja kasviksia uunissa

Minä tykkään uunissa kypsentämisestä. Se on vaivatonta, joskin ehkä hieman enemmän aikaa vievää, mutta sen ajan voi käyttää sitten muuhun puuhasteluun. Resepti on ihan vain omasta päästä ja syntyi oikeastaan ihan hetken mielijohteesta ja tasan niistä aineksista mitä komerosta sillä hetkellä sattui löytymään. 3 annosta 400 g broileria (kolme filettä) 2 eriväristä paprikaa 2 tomaattia 1 iso sipuli valkosipulia maun mukaan oliiviöljyä mustapippuria suolaa paprikamaustetta Creme bonjour sipulisekoitus purkki Ota pieni pintaväri broilereihin pannulla. Pilkot kasvikset pieniksi kuutioiksi ja pyöräytän nekin pannun kautta. Mausta suolalla, pippurilla ja paprikamausteella. Mausta myös broilerit pippurilla ja suolalla. Laita uunivuuan pohjalle broilerit ja kaada […]

Helppo kanakastike

Minulla (varmaan aika monella muullakin) on hirmuinen nälkä aamuvuoron jälkeen, eikä muutenkaan ole aikaa torottaa hellan edessä koko iltaa. Tämä kastike valmistuu samassa ajassa, kun riisit kiehuvat tai mitä nyt ikinä lisäkkeeksi laittaakkaan.Tuoreet yrtit voi valita maun mukaan tai ne voi korvata kuivatuilla. 4 annosta 500 g maustamatonta broilerin filetta suikaleina oliiviöljyä paistamiseen valkosipulia maun mukaan 1 punainen paprika 1 keltainen paprika 1 iso sipuli kuivattua chiliä mustapippuria suolaa 1 fond du chef lihaliemikuutio tuoretta basilikaa maun mukaan 1 prk kolmen juuston kermaa Pilko sipulit ja paprikat kuutioiksi. Ruskista liha pannulla ja lisää joukkoon kuutioidut kasvikset ja puristettu valkosipuli. Kuullota […]

Broileria tomaatin ja fetan kera

Pitkästä aikaa ruokapostausta. Tämä ei suinkaan tarkoita, ettei meillä olisi laitettu lainkaan ruokaa tänä aikanaa. Mutta tiedättekö, kun on pakko tehdä niitä samoja vanhojakin ruokia välillä – aina ei vain jaksa laittaa mitään uutta. 🙂 Nytkin haaveilen jauhelihakeitosta – täytyy varmaan laittata se loppuviikon ruokalistalle. Lisäksi olisi aikomus grillailla, eikä siitäkään kovin kummoista postausta varmastikkaan tule. Kunhan tässä katsastan. Kesäaikaan tulee vain syötyä niin paljon erilaisempaa ruokaa kuin talvella. Kuitenkin tämä broileri ruoka on nopsa tehdä, kuten broileri yleensäkin, eikä vaadi kummoisia esikäsittelyjäkään. Maistuu aivan mainolle keittettyjen porkkanoiden kanssa, eikä erillistä kastiketta tarvita. Tuore timjami kävisi ruokaan ihan parhaiten, itse käytin […]

Omenainen kanapata

Löysin netistä Normandian kanan ohjeen ja muokkailin sitä sopivammaksi meidän keittiöön ja makuihin. Syntyi omppuista kanapataa ja tulin siihen tulokseen, että tämä pääsee varmasti toisenkin kerran lautaselle. Isäntä maisteli tätä riisin kanssa ja minä söin kukkakaalipyreen kanssa. Kannattaa käyttää ruokaan kunnollista omenasiideriä, eikä mitään Fizzin litkuja. Itse laitoin Nokian panimon Kuivaa omenasiideriä. 3-4 annosta 400 g maustamattomia broilerin rintafilettä 3 dl oivaa omenasiideriä 1 granny smith omena 1 punainen paprika 1 iso sipuli 3 valkosipulin kynttä voita 1 fond du chef lihaliemikuutio 2,5 dl kermaa suolaa mustapippuria rouhittua, kuivattua chiliä Paloittele kanat isoiksi palasiksi. Pilko kasvikset pieniksi kuutioiksi. Ruskista kanat […]

Hedelmäinen kanasalaatti ja bbq-kastike

Pitäisi tehdä ruokaisia salaatteja paljon useammin, sillä ne ovat ihan hirmuisen helppoja ruokia. Salaattiin voi laittaa mitä vaan ja silti kutsua sitä salaatiksi. Kaiken lisäksi ei tarvitse erikseen miettiä salaattia aterialle. Täytyy myöntää että viime aikoina olen laiskistunut salaatin teon kanssa niin paljon, että lautasella on aina vain kurkkua ja tomaattia… Salaatin pohjaan voi tietenkin käyttää ihan mitä tahansa salaattilaatua, mutta minä olen varmaan jotenkin tylsä, kun aina valitsen sen jääsalaatin. En vaan voi sille mitään, että muut vaihtoehdot maistuu minun mielestä heinälle. 😀 Rucola ehkä on ainoa, jota voisin kuvitella salaatissa syöväni. Salaatti 4-5 annosta 300 g broilerin fileesuikaleita […]

Pollo limoncello

Olin unohtanut kuinka ihanaa ruokaa saa kanasta, sitruunasta ja inkivääristä. Valehtelematta on lähes kaksi vuotta aikaa kun viimeksi olin tätä herkkua laittanut. Nyt tänään se kuitenkin juolahti mieleeni ja pakkohan sitä oli heti saada. En enää edes muista mistä tämän reseptin olen alunperin ottanut, sillä tästä ohjeesta aikoinaan restolla (restonomikoulutuksessa) tehtiin kaverin kanssa suurtalousversiokin. Jos käytät valmiita fileesuikaleita, valmistuu ruoka melko nopeasti. Myös kokonaiset rintafileet käyvät, mutta silloin kannattaa laittaa fileet pintavärin jälkeen uunivuokaan ja kipata kastike niskaan ja antaa hautua uunissa kypsäksi. 4-5 annosta 600g broilerin fileesuikaleita 2 keskikokoista sipulia 3 isoa kynttä valkosipulia noin 2 cm pala tuoretta […]

Feta-broileria

Sain tämän tapaista ruokaa kerran Kreetalla, tosin siinä ei ollut ranskan kermaa, vaan file oli kuorrutettu pelkästään fetalla. Siitä asti tämä simppeli ruoka on ollut yksi lemppareistani. Lisäsin ohjeeseen ranskan kermaa, jotta samalla tulisi kastike. Tämä ruoka valmistuu nopeasti ja se olikin tänään yksi kriteereistä päivälliselle. En olekkaan pitkään aikaa kanaa laittanut, mutta toivottavasti tämä yksinkertaisuudessa loistava resepti hurmaisi myös teidätkin. 🙂 3 annosta 3 broilerin rintafilettä 1/2 pkt pala fetaa (esim. Patros) suolaa mustapippuria paprikamaustetta 1 prk feta-aurinkokuivattutomaatti ranskan kermaa Paista nopeasti fileisiin pinta paistinpannussa. Pippuroi ja suolaa ne. Lusikoi ranskan kerma fileiden päälle ja murenna feta kruunuksi. Ripottele […]

Kolmen juuston kanapiiras

Minusta piiraat ovat helppoja ja nopeita tehdä. Semmoisen pyöräyttää nopeasti hätävarana jääkaapin sisällöstä ja minusta ne on mukavia ilta- ja aamupaloja ainaisen leivän puputtamisen sijaan. Niin ja minusta on ihan kiva nähdä vaivaa ruuan kuin ruuan suhteen. Virittelin reseptin yhdistellen muutamia vähähiilihydraattisia reseptejä ja ihan toimiva tuli. Lähinnä halusin kokeilla reseptiä, johon ei tulisi pohjaankin juustoraastetta, niin tämä ainakin sen täyttää. Pohja on kyllä aikas vähärasvainen, mutta se on kyllä päällisissä korvattu. 😀 Jos haluat tehdä vähempi täytteisen piiraan, niin käytä broileria vain 250 g. Ja jos vielä haluat viilailla, niin kannattaa laittaa taikinaa yhteen isoon ja yhteen pieneen vuokaan, […]