Papupastaa punaisen peston kera

Olen kuullut ensimmäisen kerran papupastoista jo hyvän aikaa sitten, mutta tietenkään näillä leveysasteilla ei niitä ole tullut kaupoissa vastaan (eikä ole tullut vieläkään, jos joku sattuu tietämään, niin kiitollinen olisin tiedosta. Verkkokaupoista tilaaminen kun vaatii aina suunnittelua). Olin jo oikeastaan unohtanut koko asian, kunnes Tampereella Ruohonjuuressa ja Stockmannilla pyöriessäni törmäsin näihin uudelleen. Kyseessä on siis pasta, joka on valmistettu pavusta. En oikeastaan tiedä voiko sitä enää kutsua edes pastaksi – pastan kaltainen ehkäpä? Raaka-aineita on tasan kaksi – papu ja vesi. Gluteenittomaan ruokavalioon siirryttyäni olen kaivannut sellaista pastaa, jossa olisi vähän purutuntumaa. Gluteeniton pasta kun tuppaa yleensä menemään helposti ylikypsäksi […]

Jogurttinen kasviscurry

Selailin Valion reseptiarkistoa siinä toivossa, että löytäisin jonkinlaisen inspiraation ruokaan. En varsinaisesti etsinyt mitään tietynlaista ruokaa. Ainoa ehto oli oikeastaan kasvisruoka. Törmäsinkin tähän herkulliseen curryn ohjeeseen, jota päätin välittömästi kokeilla. En ole koskaan laittanut leipäjuustoa lämpimään ruokaan ja se herätti kiinnostukseni. Mietin kyllä, että millaiseksi leipäjuuston rakenne mahtaa muuttua kuumennuksen yhteydessä. Curry oli melko nopeatekoinen, jos viitsi pilkkoa kasvikset riittävän pieniksi. Tämähän tunnetusti auttaa kasviksia kypsymään nopeammin. Arvelen, että kasvikset ovat myös melko helposti vaihdettavissa pakasteversioihin, ainakin kukkakaalin osalta, joka vielä nopeuttaa ruuanlaittoa. Minä kuitenkin tällä kertaa käytin vain tuoreita kasviksia, kun niitä sattui olemaan tarjolla. Curry on melko miedon […]

Ihana aamupuuro

Syön usein aamupalaksi kaurapuuroa, mutta tavallinen kaurapuuro alkaa yleensä tökkimään jo muutaman päivän aterioinnin jälkeen. Puuro on kuitenkin ehkä helpoiten muunneltavissa vaikka mihinkä suuntaan, kunhan vain käyttää hieman mielikuvitustaan. Oma mielikuvitus ei oikein meinannut riittää muuhun kuin marjojen vaihtamiseen toiseksi. Niinpä innostuin puuroista jälleen uudestaan ihan tosissani, kun ostin Hanna Skyttän kirjan Fuel food. Kirja on täynnä ihania reseptejä ja varsinkin upeita puuroreseptejä. Alla oleva resepti on lähes muuntelemattomana suoraan tuosta kirjasta. Hieman jouduin kuitenkin soveltamaan ohjetta oman ruokakomeron sisältöön sopivaksi. Pähkinät ja marjat voivat mielestäni olla ihan mitä tahansa, itse olen kokeillut puuroa mansikoilla ja mustikoilla ja molemmat ovat […]

Pannacottaa ja omenahilloketta

Pannacotta on klassikko jälkkäri ja maistuu aivan varmasti suurimmalle osalle ihmisistä. Se ei myöskään missään nimessä ole vaikea valmistaa, eikä sen tekoon kulu juuri kymmästä minuuttia kauempaa. Eniten aikaa vie vanukkaide hyytyminen. Siksi ne kannattaakin tehdä valmiiksi jo edellisenä päivänä. Pannacottan voi tehdä valmiiski annoskuppeihin tai isompana annoksena yhteen astiaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että mitä suurempi astia, sitä kauemmin hyytyminen kestää. Pannacottan kanssa tarjoilla yleensä lisäkkeenä jonkinlaista hedelmä- tai marjakastiketta. Minä ajattelin kuitenkin tällä kertaa valmistaa omenoista hilloketta, jolloin sain samalla annokseen pureskeltavaa ja erilaista tekstuuria. Kaiken olisi kruunannut vielä pähkinästä tai kaurasta tehty crumble, mutta ihan kaikkea en nyt […]

Revittyä possua uunijuuresten kera

Revitty possu eli pulled pork taitaa olla yksi tämänhetken trendiruuista. Mikäs siinä – hienoa, jos saadaan ihmiset syömään edullisempia ruhonosia, jotka usein unohtuvat arkiruokaa laittaessa. Tokihan revityn possun voi tehdä vaikka ulkofileesta, mutta parempi on käyttää rasvaisemoia ruhonosia, sillä lihasta tulee helposti kuivaa. Lapa tai kasssler ovat erinomaisia vaihtoehtoja tähän possuruokaan. Revitty possu on myös hyvin monikäyttöistä, sitä voi laittaa hampurilaisen sisään, sillä voi täyttää pitat ja tortillat tai sitä voi nauttia ihan sellaisenaan vaikka salaatin kanssa tai tässä tapauksessa nautittiin se juuresten kera. Juurekset valmistuvat samassa astiassa lihan kanssa. Alkuperäinen ohje on peräisin Valiolta. Kannattaa leikellä juurekset melko pieniksi, […]

Lihapiirakkaa pellillä

Leipomisvimma iski jälleen ja tällä kertaa kohtasin Elovenan sivuilla jauhelihapiirakan ohjeen. Pidän itse kovasti lihapiirakasta, joka on tehty ns. sämpylä kuoreen ja jonka sisällä on jauhelihaa ja riisiä. Tämän piirakan sisään on kuitenkin piilotettu myös muutakin. Lisäksi lisäpisteitä reseptiin toivat taikinan leseet ja kaurahiutaleet. Täytteen voi käytännössä maustaa makunsa mukaan. Minä tuuppasin sinne yrttejä, chiliä ja valkosipulia. Meillä piirakka meni iltapalatarjoiluun, mutta sopii tämä kevyemmäksi kahvitarjottavaksikin. Annoksesta tulee pellillinen, eli jos teillä ei ole armeijaa syömässä, kannattaa osa pakastaa. 1 pellillinen eli noin 16 palasta Taikina: 2 dl vettä 25 g hiivaa 1 tl suolaa 1 rkl sokeria 1 dl […]

Sivuston uusi osoite

Eilen illalla minun ruokablogini Lusikka Sopassa sai kokonaan oman domainin. Aikaisemminhan se on ollut vain tämän sivun alisivuna. Käytännössä tämä muutos ei vaikuta muuten mitenkään, kuin että nykyisin Lusikka Sopassa blogiin pääsee suoraan http://www.lusikkasopassa.net osoitteen kautta. Myös vanhat linkit ovat toiminnassa, että jos niitä on jossakin muistissa, niin toimivat edelleen. Kiitos ja kunnia jälleen isännellä, sillä minähän en näisä asioista oikeastaan mitään ymmärrä, enkä itse osaa muutoksia tehdä. Toiveissa on jatkossa saada vielä ruokablogille uusi ulkoasukin. SItäkin eilen yritettiinm mutta miellyttäviä ratkaisuja ei toistaiseksi löytynyt, niin tyydymme edelleen vanhaan. 🙂 Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!