Porkkanakakkua puurossa

Viime aikoina on pyörinyt SoMe:ssa erilaisia versioita porkkanakakkupuurosta. Yhden nettiartikkelin mukaan siitä on tullut jopa SoMe hitti. Itsekkin olen muutaman ko ohjeen bongaillut ja vihdoin pääsyin kokeilemaan puuroa lautaselle saakka. Tuunatut kaurapuurot tuovat vaihtelua hyvin aamupalaan, mutta itse en ainakaan ennen aamuvuoroon lähtemistä kykene laittamaan mitään muuta kuin sen tavallisen puuron. En todellakaan nouse yhtään aikaisemmin ylös sängystä vain laittaakseni aamupalaa. Aamupalan on oltava nopeasti laitettu ja vielä nopeammin syöty, sillä mieluusti maksimoin minuutit nukkumiseen. Tämä ohje ei siis ole sinulle, joka etsit pikapelastusta aamuusi, mutta jos etsit herkkureseptiä vapaapäivän aamiaiselle, niin olet löytänyt oikean ohjeen. Puuroa saa helposti muokkailtua […]

Tuorepuuroa tattarista

Olen taas jälleen villiintynyt tuorepuuroista. Osittain johtunee uudesta tehosekoittimesta, jonka valtavat tehot jauhavat vaikka kivet murskaksi (not). Bongasin verkosta ohjeen, jossa oli käytetty tattarihiutaleita kaurahiutaleiden tilalla tuorepuurossa ja olihan se heti tietenkin kokeiltava. Tattari on mielestäni sellainen raaka-aine, että siitä joko pitää tai ei pidä. Tai ainakin sen makuun on toteltava. Mielestäni se on melko vahvan makuinen ja joskus minulle tulee siitä mieleen saippua. En aivan ole päättänyt, että pidänkö tattarista vai en. Kuitenkin syön sitä. Slaavilaiseen ruokakulttuuriin tattari kuuluu paljon olennaisemmin kuin meidän suomalaisten (ainakaan nykypäivänä). Tämän huomaa myös hinnasta. Suomessa tattarituotteet ovat mielestäni melko arvokkaita ja niitä markkinoidaan […]

Ihana aamupuuro

Syön usein aamupalaksi kaurapuuroa, mutta tavallinen kaurapuuro alkaa yleensä tökkimään jo muutaman päivän aterioinnin jälkeen. Puuro on kuitenkin ehkä helpoiten muunneltavissa vaikka mihinkä suuntaan, kunhan vain käyttää hieman mielikuvitustaan. Oma mielikuvitus ei oikein meinannut riittää muuhun kuin marjojen vaihtamiseen toiseksi. Niinpä innostuin puuroista jälleen uudestaan ihan tosissani, kun ostin Hanna Skyttän kirjan Fuel food. Kirja on täynnä ihania reseptejä ja varsinkin upeita puuroreseptejä. Alla oleva resepti on lähes muuntelemattomana suoraan tuosta kirjasta. Hieman jouduin kuitenkin soveltamaan ohjetta oman ruokakomeron sisältöön sopivaksi. Pähkinät ja marjat voivat mielestäni olla ihan mitä tahansa, itse olen kokeillut puuroa mansikoilla ja mustikoilla ja molemmat ovat […]

Proteiinipannarit

Jokainen vähänkään hyvinvointi- tai fitnessblogeja lukeva, ei ole voinut välttyä tältä kyseiseltä lettuohjeelta. En tosiaankaan tiedä, mikä tai kuka on alkuperäisen idean takana, sillä ohje on ollut useissa blogeissa ja viimeisempänä bongasin sen myös Pinterestistä. Eli siis banaanista ja kananmunista tehdyt ”letut”. Aivan nämä eivät tietenkään maistu tavallisilta letuilta, mutta hieman rakenne lettua muistuttaa. Aluksi arvelin, että kananmunan maku paistaa letuista liiaksi läpi, mutta itse asiassa niin ei ollut lainkaan. Mielestäni oikein mukava vaihtoehto aamupalaksi tai välipalaksi. Itse söin omat lettuni sulatettujen pakastemarjojen kanssa, joihin sekoitin hieman vaniljalla maustettua nestemäistä steviaa ja marjojen päälle lapioin vielä paksua maustamatonta jogurttia (Lidlin […]

Kotitekoinen granola

En juurikaan itse välitä myslistä tai muroista. Joskus sorrun kokeilemaan jotakin uutuutta, mutta yleensä saan syötyä ne vain pakon edessä. Toinen vaihtoehto on kiikuttaa ne isän luo pohjattomaan jätemyllyyn. 😉 Usein kauppojen mysleissä on se ongelma, että ne ovat liian suolaisia, liian sokerisia, liian rasvaisia tai mahdollisesti näitä kaikkia. Niinpä parasta mahdollista mysliä varten on uhrattava hieman aikaa keittiössä. Loppujen lopuksi tekeminen ei kuitenkaan ole kovin haastavaa, eikä juurikaan aikaa vievää. Tänä vuonna keksin joulun alla, että teen mysliä lahjaksi, sillä bongasin mielestäni hyvän ohjeen uusimmasta Maku lehdestä. Hieman kuitenkin muokkasin ohjetta, jotta se vastasi oman keittiöni tarpeita ja omia […]

Pehmoiset tuorepuurot

Innostuin tuorepuuroista joskus lukiota käydessäni, sillä silloin en pitäny lainkaan ”oikeista” puuroista – vain mannapuuro ja riisipuuro kelpasivat. Näihin tuorepuuroihin sain upotettua kaurahiutaleet sellaisessa muodossa, että ne maistuivat. Nyt hiljattain Internettiä selaillessani löysin uudelleen tuorepuurot. Löysin nimittäin Kath Eats Realfood blogin, joka on pullollaan aivan ihania ruokaohjeita. Sieltä löysin myös alla olevat kaksi tuorepuuron ohjetta. Muutin mitat suomalaiseen keittiökulttuurin sopivimmiksi, mutta muutoin en ole ohjeita modannut. Puurojen päälle laitettavat lisukkeet voi toki jokainen itse määritellä. Mansikkainen tuorepuuro 1 annos 0,8 dl kaurahiutaleita 1,2 dl maitoa 1 rkl chia siemeniä (mitkä tahansa siemenet käy) 1/2 banaani 50 g mansikoita ripaus suolaa […]

Appelsiininen 4-viljan puuro

Appelsiinimehu maustaa 4-viljan puuron ihanan raikkaaksi aamupalaksi. Jos aamulla tekee mieli jotakin makeaa, niin tässä on oiva vaihtoehto siihen tarkoitukseen.  Appelsiinimehun voi vaihtaa myös vaikka omenamehuun, jos ei ihan niin happamasta pideä. Toki makeuttamalla puuroa, saa myös peitettyä appelsiinin tuomaa happamuutta. Jotenkin omaan suuhun ei vaan enää sellainen superimelä istu. Tästä puurosta saa potkua pimeimpään ja harmaimpaan aamuunkin! jos ei muuten, niin ainakin se on piristävän näköinen. 🙂 Maustoin puuron kanelilla, sillä se on mielestäni aivan taivaallista banaanin kanssa. Kannattaa suosia luomukanelia, sillä se ei sisällä tavallisen kanelin tapaan lainkaan kumariinia, joka on maksatoksinen ane. Varsinkin pienten lasten ruuissa tulisi […]

Mantelinen kaurapuuro

Minun aamupalaani kuuluu hyvin usein puuroa. Se perinteinen kaurapuuron puputtaminen alkaa jossain vaiheessa tökkiä ja on keksittävä ideoita tuunata puuroa uudelle levelille. Tokihan sen puuron lisäkkeitä voi aina muutella, mutta ihan perus aineksiakin voi välillä käydä hämmentämässä. Olen löytänyt uuden tuttavuuden hiljattain, joka passaa kaikille maitovammaisille, sekä myös vegaanille – nimittäin mantelimaito on osoittautunut aivan ihanaksi puuron nesteeksi. Sillä saa peruskaurapuurosta ihanan samettista. Pähkinäallergisen on kuitenkin ehkä syytä varoa tätä puuroa. 1 annos 2 dl mantelimaitoa 1 dl kaurahiutaleita suolaa maun mukaan (mielellään ruususuola tai kalaharin suolaa) makeutusta maun mukaan (itse laitan steviaa) ½ tl (luomu)vaniljauutetta tarjoiluun 1 dl marjoja […]

Kasvispiirakka

Tämä kasvispiiraan ohje on alunperin peräisin Pastanjauhantaa blogista. Itse kuitenkin tykkäsin vähän muokkailla reseptiä omaan makuun sopivammaksi. Olen saanut tätä kyseistä piirakkaa usein yhden ystäväni toimesta ja olen suorastaan rakastunut tämän makuun. (Mikään missä on Koskenlaskijaa, ei voi olla pahaa…) Tykkään myös pohjasta, sillä se ei ole perinteisten piirakoitten tapaan kovin rasvainen, vaan muistuttaa enemmänkin pizzapohjaa. Tämä ohje toimii ”normaali”kokoisella uunipellillä, meillä on kuitenkin 60 senttinen uuni, jotenka hieman suurensin ohjetta omaan uuniin. Laitan tähän kuitenkin normiuunille sopivan ohjeen. uunipellillinen Pohja: 2 dl vettä 25 g hiivaa 1/2 tl suolaa n. 5-6 dl vehnäjauhoja 50 g voita sulatettuna Täyte: 3 eri […]

Taco tubseja kahdella täytteellä

Minusta on ihanaa laitella pikkuisia suupaloja illanistujaisiin. Tässä taannoin meillä oli pari ystävää kylässä, ja tottahan sitä piti jotakin palanpainiketta heille tarjota. (Voisi käydä enemmänkin vieraita, niin voisin vielä enemmän toteuttaa leipomus/ruuanlaitto innostustani. 😉 Olen tehnyt tacotubseja aikaisemminkin erilaisilla täytteillä tosin. Ne on mukavia ja nopeita tehdä, mutta niitä ei kannata täyttää kovin paljon aikaisemmin ennen tarjoamista, varsinkin jos täyte on kovin kostetaa – saattaa tulla aika lutterot tubsit. Tällä kertaa mauiksi päätyivät tonnikalaversio ja kasvis-haloumi. Jauhelihasta ja katkarapu-avokadosta saa myös aivan ihania makuelämyksiä. Kasvis-haloumitubsit 10 tacotubs mini kuorta 1 vihreä paprika 1/2 iso puna sipuli 1/2 rs kirsikkatomaatteja 1 […]